sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Joulukalenteri

Aikuisille suunnatut joulukalenterit ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Minulla on yleensä ollut perinteinen partiolaisten kuvakalenteri sekä Veikkauksen raaputuskalenteri. Perheen miehillä on taas ollut vaihtelevia malleja suklaa- ja karkkikalentereista. Toinen kalentereihin liittyvä huomioni koskee niiden hankinta ajankohtaa. Jos mielii saada mieleisensä, on se hyvä hankkia ajoissa, jo viikkoja ennen joulukuun alkua.

Meillä on nyt kalenteri hankinnat tehty. Koko perheelle on hankittu Veikkauksen raaputuskalenterit. Poika sai isovanhemmiltaan Kinder-kalenterin. Poika hankki isälleen isänpäivälahjaksi Fazerin patukkakalenterin. Mies ja poika yhdessä hankkivat minulle nimipäivälahjaksi (itse valitsemani) sisustuksellisen kalenterin.

Käytin hiukan aikaa netissä itselleni sopivan kalenterin etsimiseen. Emma's ja Mama's sisustuskaupan kalenteri vaikutti hyvältä ja se tilattiin. 








Nyt odotan jo innolla, koska pääsee avaamaan ensimmäisen luukun eli ensimmäisen pienen paketin. Lupaan postailla tänne joulukuussa, mitä noista somista paketeista paljastuu.

Joulumielellä,
Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti