sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Joulu tuli taloon

Lauantai oli jälleen koko perheen "suosikkipäivä", sillä ohjelmassa oli joulusiivous!! Positiivista on kuitenkin se, että poika on jo sen ikäinen, että hänestäkin on apua tässä urakassa. Urakan päätteeksi koitti se mukava osuus eli kodin pukeminen jouluasuun. Ja voi kaiketi sanoa että ihan huipennukseksi rankan päivän päätteeksi lösähdettiin sohvalle herkkujen kera.






Ei ole enää montaa yötä, kun pääsen avaamaan oman joulukalenterini ensimmäisen paketin!


Poika on jo niin iso, että Riku-tonttu on vain tallennettu lämpöisiin joulumuistoihin. Tämä viime joulun uusi tuttavuus Jekku, sekailee vain muutamina päivinä tässä ennen joulua.



Joulun ekat tortut ovat aina niin makoisat. Ostin myös uuden joulukuoharin testiin ja tämä oli oikein hyvä, siispä täytyy kipaista hakemaan muutama pullo jemmaan jouluksi. Valitettavan usein nämä suositut joulukuoharit ovat loppuneet kokonaan Alkoista ennen joulua.


Tänään sunnuntaina suuntasin Lempäälään Vaihmalan joulutorille jo aamuvarhaisella. Suunnitelmissa oli hankkia hyvältä kranssintekijältä uusi joulukoriste ulko-oveen sekä pieni piparitalo jouluasetelmaan. Kranssi löytyi ja oli taas juuri niin ihana kuin aina aikaisemminkin. Piparitaloja oli, mutta ne olivat minun tarkoitukseen liian isoja, joten päädyin piparikuuseen. Mahtavaa uudistumista minulta!!



Talvipesässä on virallisesti siirrytty jouluaikaan.
Mukavaa joulun odotusta myös sinne ruutujen toiselle puolelle!

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti