maanantai 14. marraskuuta 2022

Hyvää musaa & murkinaa

Viime viikko sisälsi kaksi konserttia sekä melkoisesti herkuttelua. Viikon ensimmäinen konsertti oli TTT-klubilla tiistaina. Se oli pojan bändiesiintyminen Pirkanmaan musiikkiopiston bändi-illassa. Äiti pääsi fanittamaan eturiviin, joka taisi olla teinistä enemmänkin noloa...mutta hyvin meni!


Toinen konserttielämys oli lauantaina Nokia areenalla. Se oli myös ensivisiittini tuohon paikkaan. Mestarit konsertissa esiintyivät: Kaija Koo, Vesala, Jenni Vartiainen sekä Ellinoora. Konsertti oli hyvän musiikin lisäksi visuaalisesti upea elämys.


Lauantaina, ennen konserttia, kävimme syömässä jälleen meille uudessä kohteessa EAT Finland kirjan sivuilta eli ravintola Muusassa. Mahtavia makuja mahan täydeltä! Eli todellakin ihan uusia makuelämyksiä koettiin ja annokset olivat varsin täyttäviä.


Sunnuntaina juhlittiin sitten Isänpäivää. Meille tuttuun tapaan aloitettiin aamu brunssilla. Välillä sulateltiin täysiä vatsoja pyöräilemällä ukin haudalle. Illemmalla pidettiin vielä vohvelikestit isoisän ja isoäidin kanssa. 


Mukava viikko ja viikonloppu...mitähän kivaa tähän viikkoon mahtuu? 

Positiivisella asenteella marraskuun harmautta vastaan taistellen: Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti