Tänä viikonloppuna on ollut ihanan aurinkoista ja melko lämmintäkin. Minä toki toivoisin vielä lämpimämpää, mutta viime viikkoihin nähden olen erittäin tyyväinen että edes tämän verran lämpöä meille annetaan.
Päätin luopua puisista terassikalusteista lähes kokonaan täällä kotona. En jaksa niitä öljytä siihen tahtiin, että ne säilyisivät kauniina. Ja nyt kun meillä on terassikin komposiittia eli ei öljyttävää mallia, niin luontevasti kalusteen sen mukaan. Tässä talon yhteydessä olevalla terassilla on jo muutaman vuoden ollutkin polyrottinkinen istuinryhmä. Grillikatoksessa on ollut puinen ruokailuryhmä. Nämä meidän pihan kesäkalusteet ovat valitettavan vähällä käytöllä, sillä nautimme kauniista kesäpäivistä yleensä mökillä. Tästä syystä päätin luopua myös ruokailuryhmästä ja korvasin sen ns. parvekeryhmällä sekä riippukorituolilla. Materiaalit ovat polyrottinkia sekä metallia eli pitäisi olla helppohoitoisia.
Rohkenin myös ostaa jo muutaman kesäkukan kotipihaan. En tänne niitä paljoa laita, koska kasteleminen on haastavaa, kun ollaan paljon mökillä. Nuo erilaiset tekoheinät ovat olleet oikein toimiva ratkaisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti