sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Nizza

Vietin juuri ihanan pikku lomasen lapsuudenystäväni kanssa Nizzassa. Kohde valikoitui meille sen perusteella, että sinne pääsi kätevästi suoralla lennolla tästä ns. kotikentältä Pirkkalasta. Viikko sitten lauantaina lähdettiin ja tiistain ja keskiviikon välisenä yönä palattiin kotiin. Töihin suuntasin keskiviikkona noin kolmen tunnin yöunilla. 


Hotellimme sijaitsi Nizzan rantakadulla.




Näkymät ranskalaiseltaparvekkeelta olivat aika kapeat.


Hyvä ruoka ja juoma ovat tärkeitä lomalla!





Kulttuuriosuudesta vastasi tällä reissulla vierailu Picasso museossa.





Pari junareissua teimme lähimaisemissa
 ensin vierailtiin Antibesin kaupungissa 
ja sitten Villefranche-sur-Merin kylässä.









Merivesi oli lämmintä ja ranta lähellä, kuitenkin nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, 
että rannalle ehdimme vain hetkeksi varpaita uittamaan.





Viehättävä kaupunki tuo Nizza ja juuri sopiva kohde tämmöiselle lyhyelle lomalle.











Lomat ja reissut ovat aina mukavia piristyksiä arkeen. Seuraavaksi on vuorossa syysloma ja reissuun lähdetään jo 19 päivän päästä! 

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti