Nyt on todellakin voinut sanoa, että vielä on kesää jäljellä!!
Aivan ihanassa säässä on saanut tätä viikonloppua vietellä. Minä aloitin viikonlopun vieton perjantai iltapäivällä lämpimällä bambukeppihieronnalla. Olin saanut lahjakortin hierontaan syntymäpäivälahjaksi ja päätin hyödyntää sen nyt. Mitään kokemusta ei minulla ollut tämmöisestä hoidosta. En ole oikein hieronnan ystävä, sillä minulle tulee siitä yleensä todella huono olo. Banbukeppihieronta oli oikein mukava kokemus se oli enemmän hemmotteleva kuin varsinaisesti lihaksia hierova. Hyvin samanlainen kuin kuumakivihieronta, jossa olen käynyt muutamankin kerran.
Kauneushoitola Holidei Kaukajärvellä oli minulle myös ihan uusi tuttavuus. Mukava paikka, joskin perille löytäminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu, kun hoitola sijaitsee tavallisen asuinkerrostalon neljännessä kerroksessa.
Lauantai aamupäivällä suuntasin ystäväni kanssa patikoimaan Kintulammin retkeilypoluille. Reilut 9 kilometriä tuli patikoitua hyvässä säässä, jutustellen sekä tietysti retkieväitä nauttien.
Kotona mies urakoi tänä viikonloppuna meidän lattiaremonttia eteenpäin. Pojan kanssa tyhjennettiin sitä varten perjantaina työhuone ja sunnuntaina sainkin sitten laittaa tavarat takaisin. Kun mies puuhasi lattian kimpussa, minä leikkasin pihassa pensaita ja puita. En tiedä onko tämä oikea aika sitä tehdä, mutta koska kyseessä on ns. muotoilua, niin ei sitä oikein hyvin saa lehdettömänä aikana tehtyä. Valmistin myös ihan ensimmäistä kertaa oman pihan puista saaduista omenoista omenahyvettä. Lähes 15 vuotta olen odottanut satoa meidän omenapuista, nyt oli noin 10 omenan sato!!
Laitan tuosta lattiaremontista sitten ihan erillisen postauksen. Aurinkoista sunnuntaita!
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti