sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

palataanpa vielä pääsiäiseen...

 . . . viime viikonlopun aikaan vietettiin pääsiäislomaa, joka oli tällä kertaa koko perheellä viiden päivän mittainen. Kiirastorstaina suunnattiin mummulaan, mutta muuten loma kuluikin kotimaisemissa. Kaikenlaista pientä puuhailua...pensasaidan leikkaus, kausivaatteiden pesua & varastointia, lukemista, geokätköilyä sekä paljon hyvää ruokaa.


Minun narsissi on viherkasvimallia, se ei kukkinut pääsiäisenä lainkaan 
ja näin viikko pääsiäisen jälkeen siinä on yksi kukka. 
Rairuohoa en tänä vuonna kylvänyt eli ehkä tuo korvasi sen!


Nyt kun enää ei tarvitse ulkoilla päivittäin koiran kanssa, on potkittava itseä ahkerasti liikkeelle. Geokätköily on kivaa puuhaa ja siinä näkee todella kauniita ja harvinaisia paikkoja.


Olikohan tämä toinen vai jo kolmas pääsiäisbrunssi? Jokatapauksessa voidaan puhua jo perinteestä.



Kiitos koulun kotitaloustuntien! Poikani leipoo ja laittaa ruokaa 
(ainakin silloin, kun se on open antamana läksynä).
Tässä syntyi sitruunapiiras pääsiäisen kahvipöytään.


Itse innostuin kokeilemaan uutena iltapalana nachotarjotinta. 
Keskelle koottu täyte kerroksittain: valkosipulilla maustettu ranskankermatuorejuusto seos, tulisesti maustettua jauhelihaa, hedelmäsalsaa, rucolaa sekä kirsikkatomaatteja. 
Tämä herkku "lusikoitiin" lastuilla ja oli hyvää!


Kevät etenee ihanasti ja eilen käytiin kurkistamassa mökillä, pääsisiköhän sinne jo vappuna?!? Kurkista kuvat Ainoranta blogin puolelta. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti