Minä olen työskennellyt nyt kaksi viikkoa aivan uudessa työpaikassa. Ja nyt ei puhuta toimenkuvan muutoksesta, vaan ihan fyysisestä tilasta. Olen valmistunut tähän ammattiin vuonna 1997 ja nyt vuonna 2023 pääsen ensimmäistä kertaa työhistoriani aikana työskentelemään ihan uusissa tiloissa. Talviloman jälkeen saimme muuttaa uuteen kouluun, jonka rakentamista seurasimme pari vuotta ns. aitiopaikoilta.
Ennen talvilomaa oli melkoinen urakka perata, putsata ja pakata tavaroita vanhoissa tiloissa. Ja me opettajat kun tunnutaan venyvän ihan kaikkeen, niin nämäkin lisähommat hoituivat tietysti normaalin opetustyön ohessa.
Näiden työvuosien aikana on kertynyt melkoisesti tuota opetusmateriaalia. Nyt oli hyvä hetki luopua kaikesta turhasta ja vanhasta, mutta paljon hyvää siirtyi uusiin tiloihin.
Ennen lomaa muutettiin tavarat uusiin luokkatiloihin sisälle, mutta vielä ei saanut koskea kalusteisiin, koska toimitus niiden osalta oli kesken.
Talvilomalta Leviltä palattiin kotiin lauantaina, niin heti sunnuntaina poikani kanssa suunnattiin äidin työpaikalle sisustamaan.
Ulkoa katsottuna koulumme näyttää kuin riviltä "townhouseja". Museovirasto vaati jättämään uudisrakennuksen keskelle palan historiaa eli vanhaa kivikoulua. Sen ympärille on rakentunut hirsistä uusi koulu. Ulkopintojen käsittelyt jäivät vielä odottamaan kesää ja siitä syystä näyttää kuin kyseessä olisi rivi erilaisia taloja.
Meidän esi- ja alkuopetuksen tilat sijaitsevat pohjakerroksessa ja sinne on ihan oma sisäänkäynti.
Koulumme kasvaa yksisarjaisesta kaksisarjaiseksi ja tilat ovat suunniteltu kahden luokan yhteisopettajuuteen. Meillä on olohuone eli isompi toritila sekä työhuone eli perinteisempää luokkatyöskentelyä edustava tila.
Olohuone on kalusteilla jaettu erilaisiin toimintatiloihin. Tässä on ns. piiripaikat.
Leikkinurkkauksesta löytyy pieni talo, seinäsermejä, pöytä ja jakkaroita.
Luokkatiloistamme löytyy peräti kolme älytaulua, joiden käytön opettelu on minulla vielä kesken.
Luokkatilaani oli hankittu kaksi katsomopenkkiä. Itse en koe noita toimiviksi ja siksi niistä rakentuikin nyt meille ns. leikkivuori, jonka askelmilla voi rakentaa leikin tai kuntoilla.
Tyytyväisin suunnittelun osalta olen älytaulun oikealla puolella oleviin liukuovikaapistoihin. Liukuovet ovat valkotaulua ja niiden taakse kätkeytyy reilusti hyllytilaa kaikelle oppimateriaalille. Tämän idean nappasimme suunnitteluvaiheessa tehdyistä kouluvierailuista.
Opepöytäni on sähköllä korkeussäädettävä eli mahdollistaa helposti työskentelyasennon vaihdon istuvasta seisovaksi ja toisinpäin.
Käytävä- ja aulatiloista löytyy myös kivoja juttuja lapsille, kuten kiipeilyseinä tai pöytäfutis.
Eikä koulun aikuisiakaan ole unohdettu, henkilöstohuoneesta löytyy sohva, erilaisia nojatuoleja sekä pari hierontatuolia.
Kaksi viikkoa on nyt töitä paiskittu näissä uusissa, upeissa tiloissa. Ihanaa, mutta myös hyvin voimia vievää on ollut. On niin paljon uuden oppimista, pohtimista, valintoja...kaikenlaista yllättävää normaalin opetustyön lisäksi. Mutta kyllä uusi on aina uusi 😀
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti