perjantai 5. helmikuuta 2021

Uusi kokemus

Tammikuussa tulin kokeilleeksi minulle ihan uutta juttua. Kuuntelin elämäni ensimmäisen äänikirjan. Samalla se oli elämäni ensimmäinen elämänkerta. Nämä molemmat ovat nykyisin hyvin suosittuja - tiedetään. Elämänkertoja julkaistaan kuin sieniä sateella ja trendikästä on kuunnella kirjat, jolloin voi samalla tehdä jotain muuta hyödyllistä. 

Minulla on jo usean vuoden ajan ollut Elisa kirja palvelu, josta olen hankkinut sähköisiäkirjoja, joita olen sitten tabletilta lukenut. Loppuvuodesta hankin sitä kautta tämän ensimmäisen äänikirjani. Kirjaksi valikoitui Samu Haberin elämänkerta forever yours. Valintaan vaikutti isosti myös se, että Samu itse on lukijana äänikirjassaan.

Tiedän, että äänikirjoja kuunnellaan usein hiukan nopeutettuna. Minä halusin kuunnella tämän elämäni ensimmäisen kerran ihan normaalilla nopeudella. 15 tuntia 28 minuuttia tuli kuunneltua lenkkeillessä koiran kanssa. Kirja oli hyvä ja voin vain suositella sitä. Tuli muuten juuri valituksi vuoden 2020 äänikirjaksi. 


Elämänkertoja voin lukea lisää, mutta äänikirjojen ystävää ei minusta tullut. Jotenkin minusta kirjat vaan pitää lukea ihan itse. Jos jotain muuta kuin musiikkia tai radiota haluaa kuunella, niin sitten noita podcasteja, mutta äänikirjat jätän suosilla muille. En myöskään koe oloani turvalliseksi, kun liikun ulkona kuulokkeet korvilla. Tunnustan, että lenkeillä tulee välillä puhuttua pitkiäkin puheluita kuulokkeet korvilla. Kuitenkin minua häiritsee, kun ympäröivät äänet hämärtyy.

Tulipas nyt tekstiä ja mielipidettä! Mutta hei, lue tai kuuntele Samu Haberin elämänkerta forever yours, se on hyvä!!!


Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti