lauantai 6. helmikuuta 2021

kuntokuu

Tammikuusta tuli, osittain olosuhteiden pakosta osittain tietoisesti, minun mittapuulla melkoinen kuntokuukausi. Tämä ei tietenkään ole mikään huono asia.


Meillä on iso koira, joka tarvitsee reipasta liikuntaa ei vain ulkoilua tarpeiden tekoa varten. Tavoitteenani on käydä koiran kanssa kerran päivässä noin 5 kilometrin lenkki reipasta vauhtia kävellen. Muuten koira käy tarpeillaan meidän ns. takametsässä. Pyrin pitämään kävelyssä sellaisen noin 5km/h vauhdin. Koiran kanssa ei juuri pysähdellä, eikä jäädä haistelemaan kulmakunnan karvakorvien puskaviestejä. Syystä tai toisesta (sää, kiire, laiskuus jne.) välillä viikossa on useampia päiviä, jolloin tuo pitkä lenkki jää väliin.


Koko tammikuussa (31 päivää) minulla jäi tuo lenkki kävelemättä vain 5 kertaa. Usein lenkitön päivä sattuu sille päivälle, jolloin minulla on pilatestunti. Onnekseni olen saanut käydä pilatestunneilla (kerran viikossa) maskikasvoilla väljässä tilassa, jossa paikalla on ollut 2-4 jumppaajaa ja loput ryhmästä ovat seuranneet livestreamia kotoa osallistuen. 

Lisäksi tammikuuhun kuului ammatin tuomana "etuna" luistelua sekä hiihtoa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että siinä varsinainen treeni suoritetaan varusteiden pukemisessa 24 innokkaalle liikkujalle. Jäällä tai ladulla onkin sitten paljon rauhallisempaa menoa.




Onhan tämä hienoa, että meillä on oikea kunnon talvi. Maisematkaan ei juuri häviä lapin talville.



Täytyy yrittää pysyä liikkeessä myös helmikuussa, eikä jäädä hankeen makoilemaan ja ottamaan lumikylpyjä 😉

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti