sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Kiipeilemässä Ahvenistolla

Syyslomalla oli jälleen aikaa uudelle kiipeilykokemukselle. Nyt suunnnattiin flowpark Ahvenistolle. Kiva ja jälleen erilainen kiipeilypaikka. Sanoisin, että tämä rata haastoi tasapainoa sekä kehonhallintaa. Suoritusvoimaa ei tarvittu niin paljon kuin esimerkiksi Yyterissä. Edelleen perheemme suosikki on ensimmäisenä käyty Hugopark Aulangolla. Historian tietämystämme kuitenkin lisäsi tämä vierailu Ahveniston toimintapuistossa sekä ulkoilualueella.


Vuoden 1952 Olympialaisissa Suomella oli kaksi virallista kisakaupunkia, Helsinki ja Hämeenlinna. Ahvenistonharjulla sijaitseva urheilu- ja ulkoilukeskus rakennettiin olympialaisia varten. Alue nimettiin Olympiapuistoksi 2000-luvulla muistuttamaan sen historiasta.

Olympialaissa kilpailtiin 19.7.-3.8.1952. Hämeenlinnassa järjestettiin nykyaikaisen viisiottelun lajit: ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja juoksu. Avajaisjuhlallisuudet järjestettiin Hämeenlinnassa 20.7. 1952 ja siitä eteenpäin hämeenlinnalaiset saivat nauttia kisatunnelmista viiden päivän ajan.







Mahtavat maisemat oli korkealta puusta. Tämä kiipeily on kyllä hurjan kivaa tekemistä koko perheellä!



Nälkähän kiipeillessä tuli. Saimme kiipeilypuiston henkilökunnalta vinkin Hämeenlinnan parhaasta pizzapaikasta ja sinne sitten suunnattiin. Kyllähän nämä Popinon pizzat meille maistui. 

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti