maanantai 12. lokakuuta 2020

Hääpäivä

 Eilen sunnuntaina oli meidän kahdestoista hääpäivä. Päivää juhlistettiin hyvällä ruoalla. Perheemme juhlaperinteiden mukaisesti aloitimme brunssilla koko perheen kesken. Illalliselle ravintola Näsinneulaan lähdimme mieheni kanssa kahden.



Mitä sitten meidän brunssipöydästä löytyi...Kahvia, kaakaota, appelsiinimehua, croisantteja, mozzarellaa, parmankinkkua, tomaattia, basilicaa, nakkeja, lihapullia, uunimunakasta (sisältäen tomaattia, sipulia, pinaattia sekä juustoa), tuorejuustoa, banaania, mandariinejä, amerikkalaisia pannukakkuja ja vaahterasiirappia.



Kauniin ja niin minun tyylisen kukkakimpun sain aamulla mieheltäni 💗 Olemme aikanaan sopineet, että emme ostele toisillemme hääpäivälahjoja vaan teemme jotain yhdessä. Nyt nautiskeltiin siis urakalla hyvistä mauista.









Kauan ei meidän tarvinnut ruokia miettiä, kyllä se oli Finlandia menu.




Alkuun lasilliset kuohuvaa meidän onneksi💕


Keittiön tervehdyksenä lämmin keitto


Savulohta ja rapumajoneesia


Kaldoaivin poronvasaa ja kaardemummaa


Välijuustot


Punajuurta ja perunaa


Uuniomenaa ja kauraa


Illalisen aikana aurinko laski ja ilta hämärtyi.




Ihana päivä ja mukava aloitus syyslomalle.

Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti