Eilen oli minun oma lomaohjelma vuorossa. Menimme hyvän ystäväni kanssa syömään uuteen ravintolaan. Lappi teemainen ravintola Dabbalia oli kiva kokemus. Tyylikäs sisustus ja hyvät ruuat. Söimme sandwich annokset. Toinen porolla ja toinen raputartarilla. Lisukkeena puikulaperunaranskalaiset.
Pentik astia fanina oli kiva huomata ravintolalle suunnitellut astiat. Niitä oli myynnissäkin, sopisivat kivasti Lapin mökkiin, valitettavasti omaa sellaista ei ole. Alkuun tuli sienikeitto pienessä pikarissa keittiömestarin tervehdyksenä sekä kolmea herkullista leipää. Jälkiruuaksi nautimme kuusenkerkkä creme bruleet sitruunaisella tvistillä. Siitä ei kuvaa enää ehtinyt napata, kun piti kiirehtiä konserttiin.
Syötyämme siis suuntasimme Samuli Edelmannin konserttiin. Ensimmäisen puoliajan Samuli esitti isänsä Toni Edelmannin sävellyksiä ja jälkimmäinen osa konsertista oli hänen omia kappaleitaan. Hyvä kokonaisuus!
Olin päättänyt, että vaikka lomaillaan kotikulmilla, en käytä viikkoa siivoamiseen enkä töiden tekoon. Hyvin olen siinä onnistunutkin. Tänään oltiin ihan tässä kotosalla ja nyt vähän "lipsui". Hinnoittelin tavaraa kirpparille, imuroin ja pesin koiran. Huomenna menemme elokuviin katsomaan Onnelia ja Annelia. Ei ihan pojan suursuosikki, mutta äidin seuraksi lähtee mielellään. Voi kuinka muistan lapsena haaveilleeni, että minunkin nukkekodissa asuisi Vaaksanheimojen kaltainen oikea perhe! Elokuvan jälkeen pizzalle. Ja vielä lauantaina käymme katsomassa Tatu ja Patu pihalla näytelmän. Kiva ohjelmallinen viikko kotikulmilla, ei aina kannata lähteä merta edemmäs kalaan...
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti