Nyt jo kolmannen kerran (voidaan siis puhua perinteestä) vietimme ystäväni kanssa pikku lomasen syyskuussa. Aiemmin olemme suunnanneet Suomen rajojen ulkopuolelle eli Irlantiin ja Ranskaan. Tänä vuonna meistä kumpikin täyttää 50-vuotta, joten päätimme juhlistaa tätä juhlavuotta kotimaan kohteella.
Kohteeksi valikoitui niinkin eksoottinen kohde kuin Rantasalmi. Kuru Resort & Järvisydän tarjosivat hyvät puitteet lomalle.
Menomatkalla poikkesimme Mikkelin Kenkäverossa lounaalla.
Kuru Resortin päärakennukseen mentiin kuin maakellariin,
mutta toiseen suuntaan avautuivat ikkunaseinät ja isot terassit.
Huoneemme oli Lake Suite.
Huoneemme oli pitkä ja kapea malliltaan,
joka mahdollisti pitkälti järvimaisemaan avautuvaa ikkunaseinää.
Oma lasitettu parveke riippukorituoleineen oli ihana.
Huoneesta löytyi myös kylpyamme ja sauna - järvinäkymillä tietysti!
Kävelyä, patikointia, pyöräilyä, kylpylää - niistä koostui ns. aktiviteettimme.
Leppoisaa oleilua, hyvää ruokaa ja juomaa, saunomista, kasvonaamioita - niistä koostui rauhoittumisemme.
Aamiainen huoneeseen oli kyllä ihanaa luksusta.
Aika ihanaa tämä viisikymppisen elo, vai mitä sanotte?
Kuukauden päästä ollaankin varsinaisella synttärilahjamatkallani. Nämä ihanuudet siis vain jatkuvat...
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti