Viime sunnuntaina meillä juhlittiin pojan ripille pääsyä. Nyt voin todeta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olin valmistellut monella tapaa näitä juhlia jo pitkään. Kodin remontitkin ajoittuivat juuri tukemaan näitä juhlia. Lomani ensimmäiset neljä viikkoa enemmän ja vähemmän tein juhlavalmisteluja siivoamalla sekä tekemällä hankintoja, tutkimalla ruokaohjeita tarjoiluja varten jne.
Itse juhlapäivä oli oikein onnistunut. Kutsutuista vieraista pääsivät paikalle kaikki muut paitsi yhdet pojan isovanhemmat. Ja hekin olivat vahvasti hengessä mukana, vaikka välimatkan sekä terveydentilan takia eivät päässeetkään juhlapaikalle. Meillä oli noin 30 kutsuvierasta. Keittiössä tarjoilua hoitamassa olivat kummityttöni sisarensa kanssa. Nämä aikuiset nuoret neidit hoitivat homman oikein hienosti. Sää oli paras mahdollinen eli puolipilvistä, poutaa ja lämpötila +22. En ollut turhaan valmistellut edes pihaa näitä juhlia varten.
Tarjolla oli kolmea erilaista salaattia, leipää sekä karjalanpiirakoita. Kolmea erilaista täytekakkua sekä erilaisia karkkeja.
Salaatteina olivat: Kanapastasalaatti, mansikkainenvihersalaatti sekä savulohiperunasalaatti. Tein nämä salaatit itse.
Britakakun leivoin myös itse. Siinä täytteinä oli mansikkaa ja banaania.
Työkaverini loihti kaksi upeaa kakkua. Valkosuklaisen passion-lime kakun hän valmisti gluteenittomana.
Mustikka-nutella kakku edusti aina niin maistuvaa suklaakakkua. Löydät lisää näitä Roosan upeita kakkuja hänen sometileiltään instasta sekä tiktokista nimellä icantstopcaking.
Päivänsankari sai upeita ruusuja sekä mukavasti tukea tietokonehankintaan.
Seuraavat isot juhlat ovatkin mahdollisesti neljän vuoden päästä ylioppilasjuhlat, mutta ihan vielä en ala niitä (stressaamaan) suunnittelemaan. Nyt voi vain sanoa, että tästä kesä voi alkaa tai lomasta nauttiminen ainakin 😎
Kiitokset vielä kaikille juhlapäiväämme osallistuneille - olette tärkeitä 💓
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti