sunnuntai 8. tammikuuta 2023

loma loppuu ja arki alkaa

Tämä loppiaisviikonloppu päättää minun ja pojan reilun kahden viikon mittaisen joululoman. Miehelläkin on ollut kolme pidennettyä viikonloppua, kun on ripotellut viisi vapaapäivää pyhien yhteyteen. Ainahan sitä lomalla olisi,mutta kyllä tämä pari viikkoa on tuntunut ihan mukavan mittaiselta lomalta. Ja seitsemän viikkoa arkea hujahtaa taas ihan hetkessä ja sitten onkin aika talviloman, jonka jälkeen vajaa viisi viikkoa pääsiäiseen ja niin ollaan kohta jo kesälomassa! Tämä kevätlukukausi valon sekä lomapäivien avulla sujahtaa aina paljon nopeammin kuin syyslukukausi.


Joulun pakkasin varastoon jo heti tämän vuoden aluksi, mutta talvikodissa voi vielä tunnelmoida kynttilöiden valossa.




Saatiin joululahjaksi lahjakortti eli parit oravannahat ravintola Haraldiin. Loppiaisena poika suuntasi Tampere-taloon Tubecon tapahtumaan ja me aikuiset viikinkiravintola Haraldiin nauttimaan Haraldin ja Helgan rakkauspakettia.



Kivoja tämmöiset makumatkat, joissa pääsee maistelemaan monenmoista.



Nuhaa, köhää ja kurkkukipua on valitettavasti kuulunut tähän lomaan ja siitä syystä liikkuminen on jäänyt varsin vähälle. Eilen ja tänään olen vihdoin uskaltautunut kunnon metsälenkille koira kaverinani.


Huomenna töihin ja kouluun...saa nähdä kuinka reippaina herätään, kun rytmi on ollut vähän eri 😴

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti