Aloiteltiin aamu pikkuisen paremmalla aamupalalla. Paistoin amerikkalaisia pannukakkuja, jotka ovat minun ja pojan lemppareita. Lisäksi oli uunituoreita sämpylöitä parmankinkku, mozzarella, tomaatti ja basilika täytteellä. Vähän hedelmiä, mehua, kaakaota sekä kahvia. Ja aikaa valmistaa sekä nautiskella tätä kaikkea ihan rauhassa.
Iltapäivällä suuntasimme maaliskuun EATFinland treffeille ravintola Henriksiin.
Tämäkin ravintola oli uusi tuttavuus, vaikka paikan hyvin tiesimme ei ollut tullut käytyä. Kiva kyllä tämä kirjan idea, kun tulee lähdettyä itselle uusiin ravintoloihin makumatkailemaan.
Kolmella ruokalajilla + välijuustoilla lähdettiin liikkeelle ja alkuu toki lasillinen kuohuvaa.
Ravintolassa itse leivottua leipää tuli tarjolle jo ennen alkuruokia.
Minun valintani alkuun oli mustajuurikeitto, joka oli aivan samettisen pehmeää ja todella hyvää.
Mieheni valitsi riimihärkää, misoa ja osterivinokasta. Tällä lautasella pääsi yhdistelemään erilaisia makuja - herkullista!
Pääruoan suhteen olimme yksimieleisiä, naudan sisäfilee, palsternakkaa, perunakakkua ja madeirakastiketta.
Välijuustot veriappelsiinihillon sekä ravintolan oman näkkärin kera.
Mieheni valinta aterian päätökseen oli tuhdin suklainen; suklaata, olutta ja vaniljaa.
Minä menin varmanpäälle klassikolla eli crême brûlèe.
Ruoat olivat erinomaisia ja palvelu ravintolassa erittäin ystävällistä ja ammattitaitoista. Tänne(kin) tulemme varmasti toistekin. Meillä on nyt kuitenkin tätä EATFinland matkumatkailua luvassa koko vuodeksi, joten tovi voi mennä ennen kuin päästää ns. toiselle kierrokselle.
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti