perjantai 30. joulukuuta 2022

Leppoisia lomapuuhia

Reilu viikko ennen joulua mieheen iski korona ja hän on siitä lähtien niistänyt sekä köhinyt varsin ahkerasti. Oireet siis varsin maltilliset, mutta flunssalle tyypillisesti melko sitkeät. Urheasti pojan kanssa ollaan taisteltu tuota flunssaa vastaan, mutta angiina iski minuun ja eihän siinä auttanut kuin käydä lääkäriltä kuuri hakemassa. Tässä joulun jälkeen ollaan siis varsin maltilla puuhailtu ja enemmän keräilty voimia kirjan, telkan sekä palapelin äärellä.


Keskiviikkona olin ystävänin kanssa kokemassa uudenlaista leffaelämystä. Tampere-talossa esitettiin minun suosikki jouluelokuva Loveactually, 
Stockholm Concert Orchestran soittaessa elokuvan musiikin. Tämä oli kyllä hieno kokemus.


Mies sai urakoitua palapelin valmiiksi, 
tosin poika kävi lopussa laittamassa pari palaa paikoilleen 
eli tekemässä helpoimman osuuden.


Minä olen urakoinut kirjoja, nyt meneillään kolmas lomalukemiseksi varattu kirja.


Tänään pyöräytin lopusta porkkanalaatikosta maukkaat rieskat. 
Todella helppo ohje löytyi instasta, 
sillä laatikon sekaan lisättiin vain pari kananmunaa sekä hiukan vehnäjauhoja.



Savuporokeittoa sekä porkkanarieskaa oli meillä tänään tarjolla.

Liikkumiset sekä ulkoilut ovat olleet meillä puolikuntoisilla valitettavan vähällä. Toivotaan, että ensi vuosi alkaa hyvävointisena, niin pääsee ainakin lenkille talvimetsään!

Annika

 

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Pojan joulutoive

Kun tämän vuoden joulua aloitettiin suunnitella ja esiin nousi ajatus oman perheen kesken vietetystä jouluaatosta, mietin mitähän poika siitä tuumaa. Hänelle se sopi oikein hyvin, kunhan vain hän näkisi kaikki isovanhempansa joulun aikana.

Joulupäivänä lähdettiin sitten jouluajelulle. Ensiksi napattiin kyytiin mukaan mummi, jonka jälkeen suunnattiiin tällä porukalla kohti Halikon mummulaa. Mummulassa nautittiin äitini kanssa yhdessä järjestämämme joulukahvit. 



Ja kuinka ollakaan olihan tonttu toimittanut muutaman paketin mummun ja papan pienen kuusen juurelle.


Tapaninpäivänä noudatettiin sentään aiempaa perinnettä, kun isoäiti ja isoisä saapuivat meille joulukahville. Ja kuinka ollakaan, jälleen kuusen alle ilmestyi paketteja!


Eiköhän tässä pojan joulutoiveet toteutuneet oikein bonusten kera, sillä hän tapasi kaikki isovanhempansa ja aina samalla löytyi uusia paketteja avattavaksi 😍

Joulu tuli juhlittua, mutta onneksi lomaa on reilusti vielä jäljellä. Joulutunnelmasta nautitaan ainakin vielä tämä viikko, mutta voi olla että haluan pistää joulun varastoon jo heti uuden vuoden alkajaisiksi.

Annika

PS. tänään nautin joululeffasta jälleen uudella tavalla, siitä myöhemmin lisää...

tiistai 27. joulukuuta 2022

Jouluaatto aamusta iltaan

Joulu se jälleen hujahti ohi, mutta palataanpa täällä vielä aaton tunnelmiin. Tänä vuonna vietimme ensimmäistä kertaa jouluaaton ihan vain oman perheen kesken.


Aatto aamussa on oma ihana tunnelmansa. Heräilen tuttuun tapaan  meidän perheessä ensimmäisenä ja hipsin alakertaan keittämään riisipuuroa. Ihana herätä ja tulla alakertaan, kun jouluvalot valaisevat paikat juuri sopivan hämyisästi.



Riisipuuro hautuu yleensä liki neljä tuntia, joten siinä ehtii kaikessa rauhassa puuhailla vaikka mitä. Joulupukin Kuumalinja on ehdoton suosikkini.



Ja tietenkin pitää avata joulukalenterin viimeinen luukku. Tuosta minun omasta pakettikalenterista on tullut todella kivoja juttuja ja isoin paketti oli tietysti viimeisenä. Sieltä paljastui jouluinen taulu valoefekteillä varustettuna.


Aatto aamuna meillä syödään riisipuuroa ja lohileipiä. Kun perheen miehet oli saatu hereille ja aamupala syödyksi, lähdettiin koko perheellä kävelylenkille ihanan talviseen metsään.


Ulkoilun jälkeen oli aika aloitella jouluaterian valmistaminen. Tänä vuonna meillä ei ollut lainkaan kinkkua, koska olen ainoa perheestämme, joka sitä hiukan syö ja minullekaan se ei ole mikään must juttu. Lohi on meillä pääosassa laatikkojen kanssa jouluaterialla.


Ruoan jälkeen mies ryhtyi kasaamaan palapeliä ja minä haastoin pojan Uno-peliin, jonka niukasti hävisin.


Vaikka elämme jo tuollaisen "ison" teinin kanssa, niin kyllä lahjojen avaus oli kuitenkin kovin odotettu juttu. Kilttejä oltiin oltu, sillä mukavia yllätyksiä kääriytyi esiin lahjapaperien uumenista.




Aattoilta meni nautiskellen herkkuja sekä jokainen valitsi oman suosikkipuuhansa. Minä uppouduin kirjaan, mies jatkoi palapelin parissa ja poika otti uuden pelituolin käyttöön pelaten netissä kaverinsa kanssa.



Tämä oli ihanan kiireetön jouluaatto, josta jäi jälleen mukavat joulumuistot.

Annika

lauantai 24. joulukuuta 2022

Hyvää joulua!

 


Mikä luo jouluun tunnelman aina yhtä hurmaavan?

On vuodesta toiseen aina uus joulu ja joulun salaisuus.


💓 Talvipesän väki toivottaa kaikille oikein ihanaa joulua 💓

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Piparin tuoksua...

 ...vähemmän juoksua. Jouluvalmistelut alkavat olla tehtynä täällä, siis kaikki ne mitä ennakkoon voi tehdä. Tänä viikonloppuna leivottiin pojan kanssa pipareita. Meidän perinteiset jouluglögit kavereille piti olla tänään, mutta perjantaina miehen koronakotitestin tulos oli positiivinen ja glögeilyt jouduttiin perumaan. Viikonloppu on sujunut aika leppoisasti. Lauantaina oli aivan upea talvipäivä, josta nautittiin koiran kanssa metsälenkillä. Tänään saatiin talvipoluille ystäväni mukaan. 












Neljä työpäivää vielä urakoitavana ja sitten pari viikkoa lomaa! Kuusi yötä jouluun...

Annika

maanantai 12. joulukuuta 2022

Leffabrunssi

Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa leffabrunssilla. Olin hankkinut tämän elämyksen ystävälleni syntymäpäivälahjaksi ja pääsin siinä sivussa itsekin nauttimaan. Tuulensuun palatsissa on kyllä upeat puitteet tämmöiseen toimintaan.

Brunssi oli oikein herkullinen. 

Menu

Luomukahvia ja haudutettua teetä

Omena- ja appelsiinitäystuoremehua sekä makuvesiä


Tummaa jääsalaattia

Kurkkua ja paprikaa

Tuoretta ananasta ja meloneja

Hunaja-avokadoa L,G

Saaristolaisleipää, täysjyväcroissanteja ja piirakoita L

Yrtti-tuorejuustoa ja voita L,G

Luomujogurttia tuoreita marjoja ja granolaa L

Mouhijärven juustolan mozzarellaa sekä basilikatomaatteja L,G

Ylöjärvellä palvattua paahtopaistia ja savustettua kalkkunanfileetä L,G

Lämminsavulohta ja Palatsin hovimestarin kastiketta L,G

Perinteistä perunasalaattia ja suolakurkkua L,G


Lämpöiset

Pannukakkua ja vaahterasiirappia L

Pekonia L,G

Munakokkelia L,G

Julkujärven juhlanakkeja L,G


Makeat ja juustot

Valkohomejuustoa ja omena-pähkinähilloa L,G

Red velvet -kakkua L

Rocky road kakkua L,G




Elokuvana oli Last Christmas (2019) joka oli minulle täysin uusi jouluelokuva. Elokuva on ehdottomasti uudelleen katsottava eli hauska mutta myös herkän liikuttava. 


Tämä leffabrunssi oli hieno kokemus ja suunnitteilla on tulla uudelleen herkuttelemaan jonkun toisen elokuvan siivittämänä.


Kiva jouluelämys tämäkin!

Annika


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Porvoo

Perjantaina oli jälleen aika perinteisen naisten Porvoon reissun. Tällä kertaa neljän naisen kokoonpanoon mahtui yksi untuvikko eli ensi kertaa meidän reissuun mukaan lähtenyt hyvä ystäväni. Uutta oli myös majoituspaikka. Viime kerralla tulimme siihen tulokseen, että yli kymmenen vuotta kestänyt suhteemme edelliseen hotelliin tuli päätökseen. Uudeksi majoituspaikaksi valikoitui hotelli Runo.

Runo









Tämä tyylikäs ja erittäin hyvän palvelun omaava uusi tuttavuus pääsi ehdottomasti jatkoon eli vuoden päästä (viimeistään) nähdään. 


Hotellin baarissa nautittiin alkumaljat



Syömään suuntasimme vanhaan tuttuun Rafaels Steakhouseen. Pitkän kaavan mukaan herkuteltiin ja maut olivat kohdillaan. Pääruoka vei niin mennessään, että kuvakin unohtui ottaa 😏



Perjantai iltana Vanhan Porvoon kujilla oli hyvin rauhallista, mutta lauantaina oli melkoinen kuhina. Tällä viikonlopulle sattui sopivasti joulutorit sekä myyjäiset, 
joten meilläkin oli lisäkohteita normaalien butiikkien oheen.



Ihanaa tämä joulunaika💓

Annika