sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ensimmäinen adventti

Perinteisen mallin mukaan on täällä tätä adventtiviikonloppua vietelty. Eilinen lauantai meni joulusiivouksen parissa. Mitenkäs tuo siivousurakka tuntuu vuosi vuodelta rankemmalta? Nyt se on tehty! Tai vielä on urakoitavana kodinhoitohuone ja kyllähän normaalit viikkosiivoukset täytyy joulukuussakin tehdä. Siivouspäivän päätteeksi meillä viritellään joulukoristeet paikoilleen. Koti pukeutuu meillä jouluasuun koko joulukuuksi. Joulukuusi laitetaan vasta jouluviikolla, mutta muuten koristeet ovat paikoillaan heti ensimmäisestä adventistä lähtien.


Siivousurakan päätteeksi maistui kauden ensimmäiset joulutortut sekä kuppi kuumaa glögiä. Kokeilin joulutorttujen täytteeksi Valion kanelikreemiä. En ole mikään luumuhillo fani, joten usein olen tehnyt tortut omenakanelimarmeladilla, mutta ihan jatkoon pääsi tämä kanelikreemikin.


Tänään suuntasin ystäväni kanssa Lempäälään Vaihmalan hovin joulutorille. Tällä torilla on tullut vierailtua jo useana vuonna ja siksi osasinkin tehdä ostoslistan. Kaunis havusydän löytyi heti ulko-ovea koristamaan ja pieni piparitalo kuvun alle koristeeksi. Usein mukaan tarttuu myös jotain uutta. Tällä kertaa ostin pipari, suklaa sekä marianne maustettuja marenkeja.



Putiikin puolella oli ihanan jouluista.


Tänä vuonna oli myynnissä myös tähden mallisia ovikoristeita. Minä päädyin jälleen sydämeen.

Tällä kertaa olimme riittävän ajoissa liikeellä, joten pääsin valitsemaan sävymaailmaltaan joulun yli talveen sopivan kranssin.


Viime vuonna Vaihmalasta ostetun kuplan kaveriksi pääsi tämän vuotinen piparitalo. Tarjottimen pohjalle pitäisi ripotella hiukan tekolunta, mutta vielä en ole löytänyt mihin sen pussin olen jemmannut...ehkä se löytyy keskellä kuuminta kesää 😉

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

Annika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti