lauantai 23. lokakuuta 2021

Syyslomapuuhia osa 4

Torstaina lomailtiin koko perheen voimin. Päivän aikana oltiin ilmassa parilla eri tavalla. Ensiksi suunnattiin Fööniin, jossa pääsimme kokeilemaan lentämistä vapaalentotunnellissa. Hieno elämys ja jälleen sellainen kerran elämässä kokemus.



Sitten suunnattiin Helsingin Katajanokalla sijaitsevaan Suomen suurimpaan maailmanpyörään. Sen korkeus on 40 metriä. Sieltä ihailtiin Helsingin keskustaa.





Perjantaina siirryttiin Helsingistä Vantaan puolelle ja vietettiin päivä tiedekeskus Heurekassa. Siellä meidät mm. veistettiin puusta sekä taottiin metalliin. Planetaario esitys katsottiin, vaijeripyöräilyä sekä monia muita juttuja päästiin kokeilemaan ja tutkimaan. Poika oli ensimmäistä kertaa Heurekassa.





Eihän mikään lomareissu ole kunnon reissu, jollei edes vähän pääse shoppailemaan! By Piasin Tuomarinkylän kartanomyymälän outlet on minun suosikki. By Piasin vaatteet kun ovat minun makuun, mutta hinta usein rajoittaa hankintoja. Tuolta Tuomarinkylän outletista tekee huippuja löytöjä edullisesti! Esimerkiksi metallinhohtoisia "nahka" leggareita olin haaveillut, mutta en kuitenkaan ollut raaskinut niitä hankkia. Nämä normaalihinnaltaan 99 euroa maksavat pöksyt lähtivät outletista matkaan vain 30 eurolla. Muitakin hyviä hankintoja tein - 50% alennuksella. 


Viikonlopuksi palattiin kotiin. Mukavan puuhakas lomaviikko. Ja hyvin olen tätä lukulomaakin saanut toteutettua, sillä kaksi kirjaa jo luettu ja kolmas kirjakin jo yli puolen välin.

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti