Meidän perhe suuntasi talvilomalle perinteisesti Levin maisemiin. Vuosi sitten oltiin Levillä ja seurattiin uutisista korona-kummajaisesta, joka maailmalla riehui. Pian lomamme jälkeen elämä muuttuikin yllättävästi ihan täällä kotimaassakin. Ja sillä tiellä ollaan yhä...Emme ole koko vuonna olleet missään muualla kuin kesämökillä. Vierailuja ei ole tehty juurikaan edes isovanhempien luo, kavereista puhumattakaan. Nyt siis päätimme lähteä reissuun, toki turvallisesti ja tiedostaen että muutoksia normaaliin täytynee tehdä.
Levillä meitä odotti tuttu mökki. Mökkiin oli ilmestynyt runsaasti käsisaippuaa, käsidesejä sekä desifioivaa puhdistussuihketta. Olo oli turvallinen. Automatkalla olimme tyytyväisiä, että olemme koko perhe vähillä vessatauoilla selviävää lajiketta. Kumpaankin suuntaan pysähdyttiin vain kerran. Auto tankattiin ja maskit kasvoilla käytiin pikaisesti vessassa. Kummallakin kerralla ABC-huoltamon vessassa oli siistijä puhdistamassa jatkuvasti pintoja. Kotoa napattiin hyvät eväät matkaan, joten todellakin pikaisella pysähdyksellä selvittiin.
Hiihto, laskettelu ja patikointi, ne olivat meidän lomalajimme. Mies hiihti veljensä kanssa Ylläkseltä Leville ja pojan kanssa mieheni hiihti Levi-tunturin ympäri. Laskettelemassa oltiin koko porukalla kolmena päivänä ja yhden lisäpäivän mies ja poika olivat mäessä kahdestaan. Minä patikoin tunturimaisemissa polkuja pitkin vajaan kymmenen kilometrin lenkkejä viitenä päivänä ja kerran sain pojankin mukaani. Lasketellessa hisseihin mentiin vain oman seurueen kesken ja sitä kunnioitettiin todella upeasti. Mitään mutinoita jonossa ei aiheuttanut, vaikka välillä kuuden hengen tuolihissiin meni joku yksinään.
Säät suosi meitä tällä kertaa todella upeasti. Aurinkoista ja pakkasta ei lainkaan tai alle kymmenen. Kyllä maisemanvaihdos teki hyvää, vaikka paljon on talviulkoilua kotonakin ehtinyt tekemään.
Syömisten ja kaupassa käyntien suhteen lähdimme matkaan muutoksia aiempaan miettien. Kotoa kylmälaukussa mukaan tuli ensimmäisen illan sekä sauraavan aamun ruokatarpeet. Näin halusimme välttää loman aloitus ruuhkan Levin kaupoissa. Kaupassa olikin väljää ja kaikki käyttivät maskeja, kun pitkin viikkoa siellä piipahdettiin. Pari ensimmäistä päivää söimme noutoruokaa mökissä, mutta sitten uskaltauduimme ravintolaan. Loppu viikko sitten ruokailtiinkin ravintolassa, sillä niissä oli todella väljää 2-3 seuruetta meidän lisäksi ja kaikki sijoiteltuina ravintolatilassa eri puolille. Ravintolassa kaikki asiakkaat pitivät maskia kasvoilla muuten paitsi tietysti ruokaillessa. Rinteessä ollessamme emme käyneet kuin kerran nauttimassa munkit ja kaakaot. Silloin koimme saman ihmeen sillä normaalioloissa kovin ahtaat ja täydet rinnekahvilat olivat tyhjiä ja autioita. Jokapaikassa julkisissa tiloissa oli ohjeita ja opasteita turvallisesti toimimiseen. Tuli kyllä tunne, että Levillä oli jopa turvallisempaa kuin täällä kotona Pirkanmaalla, vaikka täälläkään ei tilanne ole ollenkaan paha.
Tässä lomatuumailujani tällä kertaa hiukan pidemmin. Laitan vielä erikseen oman postauksen parista uudesta elämyksestä, jotka koettiin lomaviikolla.
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti