perjantai 26. maaliskuuta 2021

Tulevaisuuden klassikot, keräilyharvinaisuudet?!?

Olen aina ihaillut Minna Parikan kenkiä. Ei toki kaikki mallit minua miellytä, mutta monia ihastuttaviakin malleja löytyy. En vaan millään raaski maksaa kengistä niin paljoa, mitä nuo Parikat maksaa. Siksi olen pääasiassa ihaillut sekä haaveillut. 40-vuotislahjaksi sain ystäviltäni Minna Parikan Jodie kengät. Klassikot, joissa sydännyörit. Ne ovat muuten todella hyvät jalassa! 

Nyt kun Minna Parikka lopettaa, olen seurannut somessa, kuinka nettimyymälä on minuuteissa tyhjentynyt viimeisistä eristä ihanuuksia. Ballerina malliset, pupunkorvalliset Bugs kengät ovat mielessä pyörineet. Huomasin instassa tiedon, että vihon viimeinen erä noita pupuballerinoja tulee myyntiin keskiviikko aamuna klo 9.00. Nyt tai sitten ei koskaan!!! Ihana työkaverini ymmärsi tilanteen ja mahdollisti minun olla sormet liipaisimella ts. näppäimistöllä klo 9.00. Ja niin minä nappasin itselleni pupuballerinat.

Manailin, että kauankohan niitä saa odotella, kun posti kulkee nykyisin niin kovin, kovin hitaasti. Keskiviikkona klo 9 ostetut kengät olivat jalassani torstaina klo 18! Tällä kertaa posti yllätti, mutta toki myös Parikan verkkokaupassa oltiin todella nopeita. Mieheni lupasi vielä maksaa nämä ihanuudet, kun ei ollut keksinyt oikein mitään sopivaa synttärilahjaa minulle maaliskuun alussa. 




Nyt minulla siis kahdet Minna Parikat ja kummatkin synttärilahjaksi saatu. Niin kuin olen aiemminkin todennut, kyllä shoppailu piristää aina 😍

Hyvää viikonloppua!

Annika


sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

kevätkodissa jo pikkuisen pääsiäistä

 


Ikkulaudalle ostin pari valkoista helmililjaa, pöydällä oleva kevätkimppu on kestomallia.




Ihana, kamala aurinko! Jaa miksi kamala? No kun paljastaa kaikki siivousta kaipaavat pinnat, 
jotka hämärässä kynttilänvalossa ovat saaneet uinua rauhassa talviuntaan.




Lenkille oli ihan pakko lähteä oksasakset taskussa, jotta sai kimpun pajunoksia maljakkoon.


Jouluasetelman viherkasvit haluaisivat jo multaan, mutta sitä saavat vielä odottaa. 
Sillä poistamalla poron sekä kävyt, ja lisäämällä pari tipua, tuli tästä toimiva pääsiäisasetelma


Kynttilöitä voi minusta polttaa ympäri vuoden.



Nämä eivät varsinaisesti nauti auringon lämmöstä, alkaa suklaa sulaa ja pinta halkeilla...vai kuoriutuuko sieltä pääsiäistipuja?😉


Nyt saisi aurinko ja lämpö muuttaa pihankin kevät asuun!

Annika






lauantai 20. maaliskuuta 2021

Mäenlaskua mökillä...

Käytiin tänään kurkistamassa, mitä kesämökillemme kuuluu. Siellä oli kaikki hyvin, mutta valitettvasti ei vielä keväästä tietoakaan. Pikkuisen haaveiltaisiin pääsiäislomasta mökillä, mutta melkoiset sulamiset täytyisi nyt puolentoista viikon aikana tapahtua, jotta voisimme mökkilomailla.

Nyt päästiin laskemaan kunnolla mäkeä ja lujaa siinä mentiinkin. Varsinaista kuntoilua oli sen sijaan ylöskiipeäminen hiukan upottavassa hangessa.






Kotona päätin leipoa meille sämpylöitä iltapalalle. Kaupasta tuli napattua kokeiluun Fazerin valmis leipäjauhoseos.




Samalla kun leivoin sämpylöitä, paistoin miehen synttäreillä syömättä jääneet churrot meille iltapäiväkahvin kaveriksi. Nämä churrotkin ovat "oikaisumallia" eli pakastevalmis Pirkkatuote. 



Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!

Annika


torstai 18. maaliskuuta 2021

Hyvää ja kaunista

Näin maaliskuussa ovat meidän perheen aikuisten synttärit ja heinäkuussa on sitten pojan vuoro. Nyt kun aikaa vietetään lähes koko ajan kotona, on tullut leivottua melkoisesti (mikä ei ole pelkästään hyvä juttu, koska kaikki leivonnaiset maistuvat minulle). 

Nämä herkulliset pikkuleivät kantavat meillä nimeä Maailman parhaat. Reseptin näihin vaatimatonta nimeä kantaviin pikkuleipiin olen saanut aikaa sitten yhdeltä työkaverilta. Hän kehui reseptiä antaessaan, että ovat siinäkin mielessä hyviä, että säilyvät pitkään. Kumma juttu, eivät meillä koskaan säily pitkään😉



Pikkuleivät mummuni vanhassa keksirasiassa.😍



Synttärikukkakimppuni ei ollut tällä kertaa valkoinen, vaan hennon vaaleanpunainen.




Nyt olen jo hiukan laitellut kotona sisustusta keväiseksi ja muutamat pääsiäiskoristeetkin ovat esillä. Kun tulee sopivasti valoisaa/aurinkoista, niin otan kuvia tänne blogiin.

Annika



keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Synttärisuunnitelma C

Mieheni täytti eilen 50 vuotta. Jo aikaa sitten tuli selväksi, että hän ei halua mitään juhlia. Mieheni 40-vuotispäivää juhlistettiin yllätysmatkalla Lontooseen ja minun vastaavaa merkkipäivää matkalla Islantiin. Näin päädyttiin, että matka on jälleen hyvä tapa juhlia. Ajatuksena oli suunnata Malediiveille, jossa perheen miehet saisivat snorklailla ja sukellella (ja minä nauttisin virkistäviä juomia rantatuolissa kirjaa lukien). Reilun vuoden ajan on ollut jo selvää, että tämä meidän suunnitelma A ei ihan lähitulevaisuudessa toteudu (jos koskaan). Suunnitelma B oli huomattavasti pienimuotoisempi eli merkkipäivänä syömään oikein hienosti ja hyvin, pitkän kaavan mukaan, oman perheen kesken. Ajoissa tehty pöytävaraus peruuntui niin ikään ajoissa jo ravintolan toimesta. Oli aika tehdä suunnitelma C. Mukavaa yhdessä oloa ja hyvää ruokaa kotona oman perheen kesken. Tämä suunnitelma toteutui eilen!!


Mieheni toiveesta meillä oli tapaksia sekä vasta leivottua foccaciaa. Jälkiruoaksi olisi ollut Churroja suklaakastikkeella, mutta niitä ei jaksettu, kun oli kuitenkin kakkua. Churrot jäivät siis viikonloppuherkuksi.




Me ei olla mitään täytekakkufaneja ja siitä syystä usein meillä on juusto-, tai hyydykekakkuja. Tämä pähkinäkinuskikakku on mieheni lemppari ja minun lemppari taitaa olla britakakku.


Vaikka juhlia ei pidetty, tuli lahjoja sekä onnitteluja päivänsankarille runsaasti.


Etätöiden myötä mieheni työasu on nykyisin t-paita ja collegehousut. Hän sai lahjaksi virallisen synttäri T-paidan, joka siirtyikin heti käyttöön.


Syömisen lisäksi illan ohjelmaan kuului leffan katselua sohvalla lokoillen.

Kun ei kerran päästä Malediiveille hetkeen, niin kesäkuussa yritetään tehdä koronaturvallinen synttärilomamatka. Suuntana Turun saaristo ja kylpylä sekä päiväpurjehdus harvinaisella aluksella. Näistä tarkemmin sitten kesäkuussa, jos/kun toteutuvat.

Annika


maanantai 8. maaliskuuta 2021

Lomaelämyksiä

Pojan kanssa kävimme tutustumassa Luvatun maan lumilinnaan. Lumilinnassa ei ollut meidän kanssa yhtäaikaa ketään muita, joten innostuttiin mm. kuvaamaan hauskoja jäämäkilaskuvideoita 😂














Toiseen meille uuteen kohteeseen menimme koko perheellä. Arcandia elämyspuistossa perheemme miehet kokeilivat "lumipalloilua". Nämä satumaiset rakennukset rakennettiin aikanaan elokuvan lavasteiksi, mutta produktion peruunnuttua jäivät vuosiksi vain viettämään hiljaiseloa. Olen patikoidessani ihastellut rakennuksia ja miettinyt, mitähän ne oikein ovat? Nyt sain vastauksen ja samalla rakennukset pääsivät ansaitsemaansa käyttöön.











Käy lukemassa kummastakin paikasta lisää heidän nettisivuiltaan:

Annika