keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Loppiainen eli loman loppu

Toistan täällä aina itseäni, mutta kyllä loma vaan on ihanaa. Tämän reilun kahden viikon aikana on toisaalta ehditty vaikka mitä, mutta toisaalta ihanasti ehditty vain olla ja rentoutua.


Herkutteluun on valitettavasti riittänyt hiukan liiaksikin aikaa, joten arki tulee siten tarpeeseen. Tämän loman saldoksi tuli kolme ja puoli (luen kyllä kesken olevan kirjan vielä loppuun, vaikka loma loppuukin) luettua kirjaa, pari elokuvaa, muutama kokonainen tv-sarja...




Se että talvi tuli, oli myös oikein ihanaa tällä lomalla. Mies ja poika ovat hiihtäneet, poika on käynyt luistemassa ja kaikki ollaan yhdessä ja erikseen lenkkeilty lumisilla poluilla.




Pakkanen on mahdollistanut tämän herran vierailun meidän pihassa jo usean päivän ajan.


Yleensä kerään joulun pois kodistamme vasta juuri ennen loppiaista. Liekö nyt syynä erittäin tiiviisti kotona viettetty aika, että heti vuodenvaihteen jälkeen tuli tarve kerätä joulu pois ja päivittää koti talviasuun. Samaan aikaan kun joulu poistuu, tulee lupa syödä piparitalo.




Lenkillä oli ihan pakko napata maljakkoon kimppu talventörröttäjiä. Ne vaan jotenkin kuuluu tähän vuodenaikaan ja lumisiin päiviin.


Huomenna kello herättää ja on aika vetää ylle tämä töistä joululahjaksi saatu "uniformu". Edessä on ihan varmasti parempi työpäivä, kun takana on onnistunut loma.

Tsemppiä arkeen!

Annika




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti