Olen aiemmin jo kahden ystäväni kohdalla rakentanut lahjan niin, että he ovat kuukausittain saaneet pienen yllätyksen koko juhlavuotensa ajan. Nyt kehittelin jälleen samansuuntaista ideaa. Tällä kertaa ystäväni saa pienen muistamisen viikottain koko juhlavuoden ajan. Voi kuulostaa paljolta, mutta todellisuudessa ei ole sitä. Ystäväni rakastaa koota palapelejä. Teetin hänelle valokuvasta ihan oman 50 palan palapelin. Lisäksi hän saa lahjaksi kolikkokorun eli 50 pennin kolikosta vuodelta 1970 tehdyn kaulakorun. Palapeli lahjaan sisältyy myös tarjotin, jonka päällä palapeliä kootaan koko vuosi. Nimittäin paloja saa vain yhden viikossa. Toivon, että lahjani tuo iloa ja ihania muistoja saajalleen.
Olipa kiva ideoida ja värkkäillä tämmöistä. Seuraava pyöreitä täyttävä löytyykin hyvin läheltä, hän on oma mieheni. Suunnitelmissamme on lähteä tätä juhlistamaan ensi keväänä jonnekin ihanaan lämpöiseen paratiisiin, mutta nähtäväksi jää matkustellaanko vielä silloinkaan mihinkään...
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti