lauantai 28. maaliskuuta 2020

pihahommia

Tämä vähäluminen talvi toi pihan kevätpuuhat mahdollisiksi jo näin varhain. Viime viikonloppuna leikattiin alas pesasaita. Nyt olen levittänyt oksista syntyneen hakkeen pensasaidan juurelle. Levittelin jo hiukan puutarhakalusteitakin, vaikka vielä en niitä ryhtynyt pesemään. Pihassa alkoi kuitenkin näyttämään jo mukavan kodikkaalta...kesää kohtihan tässä mennään, huomenna siirretään kellotkin kesäaikaan.





Meidän talon yhteydessä oleva terassi kaiteineen on tullut tiensä päähän. Kaidetolpat ovat ihan lahot ja eivät kestä koskemista saati sitten nojaamista. Miehellä on nyt kevään sekä alkukesän projektina purkaa vanha terassi ja rakentaa tilalle uusi, entistä ehompi. Tässä muutama kuva lähtötilanteesta...



Tänään kaiteet jo purettiin ja muutenkin terassi tyhjeni tavarasta. Huomenna purkuhommat jatkuvat. Kohta elämme mielenkiintoista kulkuvaihetta. kun reitti ovelle voi olla melkoinen esterata. Ja vielä me ihmiset siitä varmasti selvitään, mutta tuo koira kuratassuineen voi olla haaste...




Tänään on ollut aivan ihana ilma puuhailla ulkona. Nyt kun oma työnikin on enemmän ja vähemmän ruudun ääressä puuhailua, on mukavaa kun vapaa-ajalla voi tehdä jotain ihan muuta. 
Toivotaan siis ihania kevätpäiviä!

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti