sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Arki alkaa...

. . . kun loma loppuu. Kalenteri alkaa täyttymään velvoitteista, mutta myös mukavista jutuista.


Tuntuu että paljon on näihin kahteen lomaviikkoon mahtunut. Tietysti nuo juhlapyhät perinteineen, mutta myös paljon muutakin. Tuota aiemmin mainitsemaani remonttia on tehty ja mukavasti se etenee myös saunan puolella. Aamuisin on nukuttu pitkään ja ehditty nauttia talviulkoilustakin. Poika on luistellut, tehnyt lumitöitä ja laskenut mäkeä. Itse olen tehnyt koiran kanssa pitkiä lenkkejä lumisilla metsäpoluilla ja välillä olen saanut mieheni tai jonkun ystäväni lenkkiseuraksi.


Uudella sohvalla on lokoiltu. Katseltu telkkaria, lueskeltu ja perheen miehet ovat soitelleet kitaroitaan. Lieneen syynä nuo pitkään nukutut aamut, kun päikkäreitä en ole sohvalla ehtinyt nukkumaan. Kuukauden käytön jälkeen huomasimme, että muutama muhkea tyyny olisi mukava lisä sohvalle. Poikkesin Ikeassa kotiuttamassa meille kolme tyynyä vanhojen seuraksi.



Olen ehtinyt lukea kolme kirjaa loman aikana. Meidän työpaikan yhteydessä toimii kirjasto, jossa on aivan ihana kirjastonhoitaja. Hän otti oikein tehtäväkseen löytää minulle sopivaa lomalukemista. Ja hyvin hän siinä onnistui! Minä suosin aina kotimaista ja varsin kevyttä...nämä kaikki kolme ovat julkaistu vuonna 2018 eli tuoreita ovat.


Tuija Lehtinen on ihan minun suosikkini. Hänen kirjojaan olen nuoruudestani lähtien lukenut. Jarkko Tontti ja Katja Lahti olivat uusia tuttavuuksia. Katja Lahden lasitehdas olikin kirjailijan esikoisromaani. Näihin kirjoihin sattui hauskasti erilaiset rakenteet. Jarkko Tontin kirjassa Perintö tarina etenee vuoro luvuin kahden päähenkilön kertomana. Lahden Lasitehtaassa kertojia on useita ja luvuissa myös pompitaan ajassa taakse ja eteen. Lehtisen kirja oli sitä perinteisempää mallia eli yksi kertoja vie tarinaa kronoloogisesti eteenpäin. Takaisin Sumulaaksoon on itsenäinen jatko-osa Sumulaakson kartano nimiselle kirjalle. Suosittelen kyllä näitä kaikkia!

Aamulla kello herättää ja siitä se sitten taas alkaa arki rullaamaan...

Mukavaa viikkoa!

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti