Joulukalentereista on jo avattu kolme luukkua. Poikani sai perinteisesti toivomansa kalenterin Mummulta ja Papalta. Se on jälleen Lego City kalenteri. Edelleen hän saa myös postia Riku tontulta. Pikkuisen jo ehdin toivoa, että ikä olisi tehnyt tehtävänsä ja usko Riku tonttuun olisi heikentynyt. Näin ei käynyt ja niin sitä piti jälleen ideoida uusi kalenteri. Tänä vuonna hankin 350 palaisen jouluaiheisen Tatu ja Patu palapelin. Kokosimme palapelin mieheni kanssa ja sitten jaoimme palat (noin 14 palaa/pussi) pusseihin niin että niistä saa aina helposti koottua yhden uuden kohdan palapelistä. Pussit eivät löydy suoraan Rikun postilaatikosta, vaan sieltä löytyy aina vihje paikasta jossa pussi on piilossa. Pussiin sujautetaan palojen lisäksi jotain pientä jouluista suklaaherkkua. Kolmen päivän kokemuksella voin sanoa, että tuntuu toimivan hyvin 😊
Minulla itselläni on jälleen Partiolaisten kuvakalenteri, jonka pari reipasta partiopoikaa kävi ovellamme myymässä. Ja koko perheeltä löytyy Veikkauksen raaputuskalenterit. Kyllä aamuissa on säpinää, kun kaikki luukut ja yllätykset on muistettava.
Huomenna illalla on töissäni itsenäisyysjuhlat. Nyt on juhlavaatteet valmiina ja huomenna piipahdan vielä kampaajalla...
Mukavaa viikkoa!
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti