Perinteisiini kuuluu paketoida lahjoja miehen ollessa työpaikan pikkujouluissa. Eilen oli tuo ilta. Pojan mentyä nukkumaan kaivoin lahjapaperit, kortit ja nauhat esiin sekä tietysti kaikki hankkimani lahjat. Äitini mielestä olen ikuinen pikkutyttö, mitä tulee lahjoihin. Myönnetään, että minun takiani meidän perheessä annetaan melkoinen määrä lahjoja aikuistenkin kesken. LAHJAT NYT VAAN ON NIIN IHANIA!!! Olisi hienoa, jos osaisi ja jaksaisi tehdä upeita yksilöllisiä paketteja. Siihen ei kuitenkaan minun kärsivällisyyteni riitä. Ostan kauniita (omasta mielestäni) lahjapapereita sekä lahjapussukoita ja niihin käärin lahjat runsaan teipin kera ;-)
Välissä täytyy aina tankata eli kuppi kuumaa glögiä muutaman suklaan kera ja taas jaksaa...
Tähän urakkaan kului kolme tuntia ja valmista tuli yöllä klo 1. Se on melkoinen saavutus näin iltauniselta. Mies tiesi urakastani ja siksi soitteli, että saisko kyydin kotiin kun taksijonot on melkoiset... eli paketoinnin päätteeksi hain vielä miehen kotiin.
Tänään on leivottu pipareita ja koti tuoksuu ihanan jouluiselta!
Annika
Lahjamieltymys on ollut tunnettu asia jo (no enpä kerro montako vuotta). T: isoisä
VastaaPoista...eli ei siis vain äitini vaan myös isänikin mielestä yli nelikymppinen "pikkutyttö" :-)
VastaaPoista