Huomaan olevani todellinen perinne ihminen näiden joulujuttujen osalta. Toki perinteet eivät ole peräisin lapsuudenkodistani, vaan yhdistelemällä lapsuuden jouluja ja omia kuvioita, olen luonut meidän perheen jouluperinteet. Äitini ei ole mikään jouluihminen, toki hänenkin on myönnettävä että joulu ilman lapsenlapsen iloa voisi olla hänelläkin aika vaisu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä olisi lapsuudessani ollut varsin perinteikkäät ja ihanat joulut. Monta jouluista juttua olen poiminut Mummultani...monella tapaa huomaan olevani aika samanlainen kuin hän. Luulenpa että Mummu tuolta pilvenreunalta seuraili tänään kuinka perunalaatikko jälleen syntyi hänen ohjeensa mukaan :-)
Piparipullat on meidän perheen herkkua, joita saa siis vain näin joulun aikaan. Piparitaikina kaulitaan pullataikinan sisään (korvapuustien täytteen tapaan). Itse tykkään vielä väkertää letityspullia normaalin korvapuustimallin sijaan.
Unelmatorttu ja imelletty perunalaatikko löytyvät sitten sieltä Mummulta opittujen herkkujen joukosta. Ja oma perinne on arabialainen maustekakku, johon tarjoiltaessa tulee vielä kuorrute päälle. Minä kun en pidä taateli- tms. hedelmäkakuista.
Kyllä urakan päälle maistui kahvit tuoreen piparipullan kera! Lisäksi joulun kahvipöytäämme kuuluvat joulutortut, jotka paistan aina juuri ennen kahvittelua. Ja piparitkin on meillä vielä leipomatta...toki minulle maistuu enemmän taikina kuin varsinaiset piparkakut.
Viikolla nimipäivänäni sain kukkakimpun perheeni miehiltä. Kukat piristää aina!
Tällaisia jouluvalmisteluja täällä Talvipesällä on tänään tehty...mitähän huomenna keksitään...
Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti