Sain mieheltäni 50-vuotis synttärilahjaksi unelmieni reissun Kaliforniaan. Reissussa oltiin 13.-25.10.2024 eli syyslomaviikon lisäksi otimme viikon ns. omaa lomaa. Lensimme Helsingistä Kööpenhaminan kautta San Franciscoon. Paluulento oli Los Angelesista Kööpenhaminan kautta Helsinkiin.
Matka eteni seuraavasti:
- San Francisco (3 yötä)
- Sacramento
- Yosemiten kansallispuisto (2 yötä)
- Carmel (1 yö)
- Santa Barbara (1 yö)
- Los Angeles (4 yötä)
San Franciscossa vietimme kaksi kokonaista päivää. Ensimmäisenä päivänä hypättiin hop on hop off bussin kyytiin ja nähtiin monipuolisesti kaupunkia. Rannan laitureilla köllöttelevistä merileijonista pilvenpiirtäjien kautta kuuluisaan Golden Gate siltaan.
San Franciscosta vuokrasimme auton, jolla ensiksi suunnattiin Kalifornian pääkaupunkiin Sacramentoon. Siellä tutustuimme hurmaavaan villilänsityyliseen vanhaan kaupunkiin.
Kullankeltaisina kumpuilevien niittyjen ja kiemurtelevien teiden johdattelemana saavuimme Yosemiten kansallispuistoon. Kansallispuistossa vietimme yhden kokonaisen päivän patikoiden 12 km ja autolla kierrellen. Kyllä kallionkiellekkeillä puntit tutisi ja muutenkin patikointi monen kilometrin korkeudessa otti voimille. Yosemiten kansallispuisto sijoittuu Sierra Nevadan vuoriston keskiosaan. 3 081 km²:n puistoalue käsittää tuhansia järviä ja lampia, 2 600 km virtoja, 1 300 km vaellusreittejä ja 560 km teitä. Se on tunnettu vaihtelevasta kasvillisuudestaan: muun muassa mammuttipetäjistä, huikeista vuoristonäkymistä sekä nopeasti vaihtuvasta säästä. El Capitan, tunnettu graniittikallio, on yksi maailman suosituimmista kalliokiipeilykohteista. Toinen alueen tunnetuista vetonauloista on puolikkaan kupolin muotoinen graniittikallio Half Dome.
Yosemitesta suuntasimme takaisin Tyynenmeren rantaan. Kalifornian valtatie numero 1 seurailee Tyynenmeren rantaa pohjoisesta Mendocinon piirikunnasta etelään Orangen piirikuntaan. Tieosuus San Franciscosta Los Angelesin Santa Monicaan tunnetaan nimellä Pacific Coast Highway, Tyynenmeren rantatie. Sitä pidetään yhtenä maailman kauneimmista teistä, eikä todellakaan syyttä. Nykyään San Franciscosta Los Angelesiin pääsee myös suoraa moottoritietä, joten rantatie on lähinnä maisemareitti.
Ensimmäisen yön vietämme Carmelin pikkukaupungissa, jossa ajelimme reitin nimeltä 17-Mile Drive. Se on luonnonkaunis tie Pebble Beachin ja Pacific Groven halki Montereyn niemimaalla Kaliforniassa, josta suurin osa halaa Tyynenmeren rannikkoa ja ohittaa kuuluisia golfkenttiä , kartanoita ja luonnonkauniita nähtävyyksiä, mukaan lukien Lone Cypress , Bird Rock ja Del Monte Forest of Monterey Cypress puita.
Reissumme ainoa vastoinkäyminen koettiin, kun saimme selville rantatien olevan suljettu Big Surista etelään maanvyörymän takia. Halusimme kuitenkin nähdä nuo kauniit maisemat, joten ajelimme tietä vyörymälle saakka ja sitten takaisin Carmeliin, josta pikkuteitä pitkin valtatielle 101, jota pääsimme seuraavaan yöpymiskohteeseen eli Santa Barbaraan. Kilometrejä kertyi päivälle melkoisesti, mutta mielenkiintoisia paikkoja näimme.
Santa Barbarasta ajeltiin Santa Monican kautta Los Angelesiin. Tällä matkalla pysähdyttiin shoppailemaan muutamissa isoissa outlet keskuksissa. Ja ei niistä tälläkään kertaa tyhjin käsin poistuttu.
Los Angelesista lähdimme ensimmäiseksi päiväksi Disneylandiin, joka sijaitsee Anaheimissa 43 kilometriä Los Angelesin keskustasta kaakkoon. Vuonna 1955 valmistunut Kalifornian Disneyland on alkuperäinen ja Walt Disneyn visioima paikka. Puisto jakautuu kahteen suureen erilliseen puistoon. Disneyland tarjoaa klassisen Disney-kokemuksen, kun taas California Adventure tarjoaa enemmän aikuisille suunnattua jännitystä. Meidän kohteeksi valikoitui nyt Adventure park, koska sieltä löytyi poikamme suosikki Carsland. Helposti saatiin puistossa kulumaan yli 12 tuntia!
Kaksi konaista päivää vietetiin Los Angelesissa. Käytiin ihmettelemässä nähtävyyksiä, shoppailtiin sekä rentouduttiin auringosta ja lämmöstä nauttien hotellin altaalla. Ensimmäisenä päivänä meillä oli vielä käytössä vuokra-auto, joten tällä kertaa ei hypätty hop on hop off bussin kyytiin.
Majoituimme matkamme aikana kaikkiaan viidessä eri hotellissa. Kaikki olivat ihan hyviä, mutta erojakin niissä oli. Tässä pieni kuvakooste hotelleista.
Marriott San Francisco Fishermans Warf
Yosemite View Lodge
Carmel Mission Inn