sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Baareja ja putiikkeja

Lauantaina vietin laatu-aikaa hyvän ystäväni kanssa. Meidän perinteisen baareja ja putiikkeja kierroksen merkeissä. Aamukympiltä startattiin kierrokselle ja kuuden maissa illalla kotiuduttiin. Tallipihalta aloitettiin niin baarien kuin putiikkienkin suhteen. 


Jos päivän aloittaa kuohuviinillä ja kakullla, siitä ei voi tulla kuin loistava päivä!


Päivän lopuksi söimme pitkän kaavan mukaan meille kummallekin uudessa ravintolassa. Välimerellinen ravintola Onni ja Leo vei todellakin makumatkalle Kreikan suuntaan.


Meidän valitsemaan menu kakkoseen kuului: päivän keitto, välimeren salaattia, alkupala mezeä sekä pääruokana jättirapuvarras. Ruoka oli hyvää, paikka pieni ja aika meluisa. Ihan ok kokemus, mutta tuskin tulee toisten käytyä.


Annika


maanantai 18. huhtikuuta 2022

pääsiäinen

Onpas ollut kiva viiden päivän loma! On ehditty paljon, mutta on myös ehditty riittävästi vain olla ja rauhoittua. Seuraavat seitsemän viikkoa ennen kesälomaa ovatkin jo aika ohjelmoituja, joten ihan tarpeeseen oli taasen tämäkin loma.


Kiirastorstaina ajeltiin ystäväni kanssa By Pia´sin outlet myymälään Tuomarinkylään. Siellä soviteltiin ja shoppailtiin. Tämän jälkeen suunnattiin Tiirinkoskentehtaalle, jossa nautittiin makoisat lounassalaatit. Kahvilla poikettiin Vaihmalanhovissa. Tarkoituksella oli suunniteltu reitti niin että oli paljon aikaa höpötellä autossa.


Pitkäperjantaina oli ohjelmassa aikuisten brunssi ja poika suuntasi kaverinsa kanssa uimahalliin.


Brunssin jälkeen ahkeroitiin pihassa kinosten keskellä eli leikattiin pensasaidat.


Illalla herkuteltiin juustoilla sekä viineillä ja katseltiin sarjoja urakalla tallennuksista.


Lauantaina suunnattiin Vapriikkiin. Siellä on kyllä aina niin hurjan paljon nähtävää. Tällä kertaa tarkemmin tutustuttiin Apina näyttelyyn, pelimuseoon sekä luonnontieteelliseen museoon.


Retropelit houkuttivat kokeilemaan niin isää kuin poikaakin.


Sain myös tauon ruokahuollosta, sillä käytiin Pancho Villassa hampurilaisilla.



Pääsiäispäiväksi olimme kutsuneet mummin, isoäidin sekä isoisän meille lounaalle ja kahville.


Poika koristeli Mignonmunat kaikille jälkiruoaksi.


Herkkuja ja hyvää ruokaa on sisältynyt tähän pääsiäiseen RIITTÄVÄSTI 😋


Tänään mies urakoi autoihin jo kesärenkaat alle, joten ei enää takatalvea - kiitos! Koira pääsi tänään minun kotitrimmaukseen tassujen osalta, sillä kuraa sekä monenlaista risunpätkää kantautuu jatkuvasti sisälle näillä keleillä. Jos nuo lyhyeksi parturoidut tassut keräisivät edes vähän vähemmän tuota luontoa mukaan.

Aurinkoisia kevätpäiviä!
Annika


keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Virvon varvon pääsiäisloman alkavaksi!

Huominen torstai on meillä jo vapaata töistä sekä koulusta. Edessä siis viiden päivän pääsiäisloma. Olen jo vähän ennakkoon laitellut kotia pääsiäistunnelmaan. Rairuoho kylvettiin pojan kanssa ajoissa, jotta se on tuuhea pääsiäisenä. Hiukan muitakin koristeita olen laitellut sekä hakenut pajunoksia maljakkoon. Valitettavan vähän kävi meillä sunnuntaina virpojia, sillä olisi ollut upeaa saada iso kimppu koristeltuja vitsoja. Kindereitäkin olin jo ajoissa ostanut jemmaan pojalle piilotettavaksi. Tällä kertaa onni oli puolellani, sillä kaikki nuo minun valitsemat eivät kuuluneet pois vedettyjen listalle. Ostin nimittäin muutaman ison ja sekä sitten sellaisia uusia tipun pään kuvalla varustettuja.






Monessa ruokapöydässä herkutellaan pääsiäisenä karitsalla. Minulle karitsa sopi paljon paremmin näin rapsuteltavana. Pääsin työpaikkaetuna rapsuttelemaan näitä söpöläisiä.

Lomatunnelmissa, 
Annika


sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Matilda

Olipa hienoa päästä teatteriin perjantaina! Matilda musikaalia esitetään Tampereen Työväenteatterissa. Matilda kertoo epätavallisesta tytöstä, joka värikkään mielikuvituksensa ja terävän älynsä turvin uskaltaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja muuttaa maailmaa. Roolisuoritukset olivat hienoja. Erityisesti julma rehtori Trunchbull oli aivan loistava. Myös jälleen työväenteatterin lavastus ja koko näyttämötekniikka olivat hienosti käytössä. Minulle iso osaa näytelmää ovat puvut sekä lavastus. En viihdy oikein yhden näyttelijän monologeissa, joissa lavasteena vain tuoli. Väliaikaan asti tarina rakentui ehkä hiukan epäselvästi ja kaikista laulujen sanoista ei tahtonut saada selvää. Väliajan jälkeen, loppua kohden näytelmä parani. 

Liput tähänkin näytelmään peruuntuivat kertaalleen koronarajoitusten takia. Minulla oli myös lippu Erinin konserttiin Tampere-taloon. Nyt kun konsertti neljännen kerran siirrettiin (maaliskuulle 2023), päädyin ottamaan rahat pois. Alkuperäinen konsertti olisi ollut liki kaksi vuotta sitten. Nokia areenalle minulla on lippu Lumikuningattareen, joka piti olla nyt vuodenvaihteessa mutta siirtyi vuodella eteenpäin. Täytyy sanoa, että tämä epävarmuus sekä tapahtumien jatkuva siirtyminen on tehnyt minusta sellaisen, että ei kovin edes rohkene lippuja varailla. Tällä viikolla olin kuitenkin rohkea ja varasin liput marraskuulle Mestarit areenalla konserttiin. Nähtäväksi jää toteutuuko se silloin vai joskus aikojen päästä...






Kulttuuriterveisin: Annika