Perjantaina perheemme suuntasi autolla kohti Jyväskylää. Luvassa oli joululahjaksi saadun hotellilahjakortin hyödyntäminen minilomalla Jyväskylän Laajavuoressa. Pari yötä hotellissa, kylpylää, kiipeilypuistoa sekä hyvää ruokaa oli suunnitelmissa. Automatkalla tuumittiin, että viimeksi olimme olleet hotellissa yötä New Yorkissa lokakuussa 2019 ennen koko koronaa. Äkkiseltään voisi luulla, että loma Jyväskylässä ei ole mitään New Yorkin jälkeen, mutta tässä aika ja vallinneet olosuhteet ovat tehneet tehtävänsä ja intoa puhkuen suunnattiin tälle minilomalle.
sunnuntai 30. toukokuuta 2021
pikku lomanen
tiistai 25. toukokuuta 2021
By Pias Finca
Kävin tänään tutustumassa ystäväni kanssa lauantaina Lapinniemeen avattuun uuteen By Pias Fincaan. Paikalta löytyy tietysti By Pias putiikki, jossa myynnissä vaatteita sekä sisustustavaraa. Tiloissa toimii myös kahvila ja lisäksi suite huonetta voi varata kokeakseen uniikin yöpymiselämyksen.
Tällä kertaa putiikista tarttui mukaan uusi kesäkassi. Kahvilassa nautittiin täytetyt bagelit sekä herkulliset leivokset kahvin kera. Parasta oli kuitenkin reilut pari tuntia jutella hyvän ystävän kanssa. Korona rajoitteiden takia ei ole tullut nähtyä, mutta ehkäpä siinäkin suhteessa muutos parempaan on tulossa.
tiistai 18. toukokuuta 2021
Kesäkukkia
Minulla alkaa aina pitkä kesäloma kesäkuun alussa. Loman aloituspuuhiini on kuulunut kesäkukkien hankinta sekä istutus. Viime vuosina olen kuitenkin huomannut olevani hiukan myöhässä. Parhaat tarjoukset ja valikoimat ovat jo huvenneet, toki kukkia löytyy, mutta ei ehkä ihan siinä parhassa hinta/laatu suhteessa. Nyt olin rohkea ja hankin kesäkukkia jo näin toukokuun puolessavälissä.
Kotiin en nykyisin laita kovin paljon kukkia, koska tuppaavat kuihtumaan kesällä kastelun puutteeseen, kun ollaan enemmän mökillä. Mökille on taas vuosien saatossa valikoitunut sellaisia kukkalajikkeita, jotka sinnittelevät metsän keskellä, tuulessa sekä aika varjoisissa olosuhteissa. Noita mökkikkukkiakin tulin jo hankkineeksi, ne saavat odottaa tuossa terassilla kuljetusta mökille. Ehkä ensi viikonloppuna pääsen istutuspuuhiin siellä ja laitan siitä sitten postausta tuonne Ainoranta blogin puolelle.
Tähtisilmiä, murattia sekä hortensia ja lisäksi erilaisia kestoheiniä siinä meidän terassikukat. Myöhemmin kadun puolelle hankin vielä riippapelakuun, sillä se menestyy eteläpuolella ja nauttii paisteesta.
sunnuntai 16. toukokuuta 2021
Keväästä kesäksi - yhdessä silmänräpäyksessä
Tämä viikko on ollut ihanan ihmeellinen. Hellepäivät humahtivat päällemme ennustetusti, mutta silti hiukan yllättäen. Luonnon vehreys on lisääntynyt ihan silmissä...
💛IHANA KESÄ💛- KIVA KUN TULIT! Toivottavasti maltat myös viihtyä seurassamme pitkään, vaikka tuonne syyskuun loppuun 😏
lauantai 15. toukokuuta 2021
Fiksusti hävikkiä vähentämässä!
Olen eri somekanavilta seurannut kuinka ihmiset tekevät hyviä hävikkihankintoja netin kautta. Rohkenin käydä muutamalla sivutolla itsekin tutkimassa valikoimaa. Äkkiseltään ainakin noilla valitsemillani sivustoilla oli hyvin samanlaista tavaraa ja samoilla hinnoilla.
Päätin kantaa korteni tähän kekoon ja kokeilla ainakin kerran tätä hankintakanavaa. Tilaaminen oli helppoa ja toimituskulujankaan ei tullut. Kolmessa päivässä paketti oli noudettavissa valitsemastani postin toimipisteestä.
torstai 13. toukokuuta 2021
Patikointia Laipanmaalla
Reilu kuukausi sitten yritimme suunnata Laipanmaalle patikoimaan, mutta silloin sinne vievä hiekkatie oli sulamisessaan sellaisessa vaiheessa, että tuommoisella normaalilla henkilöautolla ei ollut mahdollisuuksia päästä perille. Tänään pääsimme perille asti.