keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Syyssävyjä pihassa

Kauniita ruskansävyjä nyt löytyy ihan omasta pihasta ja kesäkukat alkavat olla vaihdettuina syksyisempiin istutuksiin.












Annika

maanantai 28. syyskuuta 2020

Auringonkukkia

Ihanan aurinkoisista ja lämpimistä syyspäivistä ollaan nyt saatu nauttia. Silmiini osui vielä upeasti kukkiva auringonkukkapelto, jossa kyltti kehoitti keräämään kukkia omaksi sekä ystävien iloksi. Keräsin kukkia pari "sylillistä". Ja tein niin  kuin ohjeessa sanottiin, ilahdutin niillä myös ystävää. 






Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

Annika

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Kaarinanpolulla

 Kesällä perheen kanssa patikoitiin Birgitanpolulla ja siitä innostuneena olemme tutkineet karttoja ja näitä polkuja/reittejä tässä ympäristössämme. Eilen lähdettiin samasta paikasta kuin kesällä eli Savontieltä Lempäälästä, mutta nyt toiseen suuntaan eli Kaarinanpolulle Kangasalan suuntaan. Poika ilmoitti heti, että hänen patikointikiintiö tälle vuodelle tuli jo kesällä täyteen. Mieheni kanssa saimme nyt seuraksi ystäväpariskunnan. Kaikkiaan kilometrejä kertyi lähes 24, kun patikoitiin tuolta Lempäälästä aina kotiin asti. Sää oli upea, syksyn värit loistivat yhdessä auringon kanssa. Hyvät eväät sekä seura teki retkestä nautinnollisen. 





Jälleen matkalla löytyi myös 13 geokätköä. 
Vaikka tuo kätköjen etsintä ja kirjaus hidastaa matkaa, on se kiva lisä patikointiin.



Eväät ja evästauot kuuluvat asiaan...tässä "huiputimme" Hepokallion 😏




Vaikka illalla kotona jalat olivat ihan puhki, oli hyvä mieli päivästä. Nyt suunnitelmissa siintää jo seuraava patikkaretki...

Annika


lauantai 19. syyskuuta 2020

Kukkaworkshop

 Ystäväni vinkistä osallistuimme torstaina kukkaworkshopiin. Workshopin järjesti kukkakauppa Kukkaikkuna ja se järjestettiin Gusta Designin ja Mirantikin liiketilassa Tampereella. Illan ohjelmassa oli oman syyskimpun sitominen sekä pienen iltapalan nauttiminen samalla kauniita vanhoja kalusteita ja tavaroita ihaillen.

Kukkaikkuna

Mirantik

Gusta Design

Olen pari kertaa aikaisemmin osallistunut vastaavanlaiseen kukkakaupan järjestämään kimppu- tai kranssi-iltaan täällä Kangasalla. Aina olen havainnut, että ei minussa floristin vikaa ole, mutta hauskaa on ollut ja niin oli myös tällä kertaa.






Illassa tehty kimppu noudatteli tämän hetken trendiä eli oli hyvin luonnollinen ja sisälsi paljon erilaisia kasveja. Itse ehkä suosin ei niin trendikästä linjaa ja hankin kukkakaupasta kimppuja, joista löytyy vähemmän lajeja, mutta kappalemääräisesti runsaammin sekä perinteisemmällä sidonnalla toteutettuna.


Kimppuni eri puolet, ovat eri sävyiset.



Tämä pöytä oli aivan ihana.



Iltapalaksi nautittiin herkullisia tapaksia.


Kaappi oli samaa sarjaa mustan pöydän kanssa ja vanhat mitta-astiat kauniita. Harmi vaan, että kotiin eikä mökille ei vaan mahdu tämmöiset ihanuudet, kun en raaski mistään luopuakaan....


Mukavaa vaihtelua arkeen tällaiset illat ja erityisesti hyvässä seurassa!!

Annika

lauantai 12. syyskuuta 2020

Turistina Tampereella

 Perjantaisin minulla ja pojalla on lyhyet päivät ja miehellä lomautusta, joten matkailtiin iltapäiväksi Tampereelle. Tänä vuonna jostain syystä (korona?) ei sirkus Finlandia saavukkaan tänne Kangasalle. Olemme pojan kanssa käyneet vuosittain heidän shownsa katsomassa. Nyt sitten lähdettiin sitä katsomaan Tampereelle ja mukaan pääsi miehenikin. Samaan reissuun saimme yhdistettyä myös Hämeenpuistoon levittäytyneet Kansainväliset suurmarkkinat. Markkinoilta saatiin hankittua reissutuliaisetkin, joten tämähän oli oikein onnistunut matka näin korona rajoituksien aikaan.


Oli markkinoilla väkeä, mutta ihan maltillisesti ja etäisyyksiä pyrittiin pitämään mm. jonottaessa.


Pari aitoa ranskalaista patonkia lähti meidän matkaan.


Hollantilaista Goudaa maustamattomana sekä rucolalla maustettuna, pojalle siirappivohveleita.


Yksi pieni pötkö chilimaustettua salamia


Makeita herkkuja oli vaikka ja mitä...minä valitsin englantilaisia fudgeja ison pussillisen 
ja mies perinteistä suomalaista metrilakua



Päiväkahvit nautittiin markkinoilla uuden herkun, rullapullan kanssa. Tämä etäisesti meidän tikkupullaa muistuttava herkku nautittiin vastapaistettuna eli lämpimänä - NAM! 



Ei tänä vuonna kuitenkaan kauas tarvinnut lähteä sirkuksen perässä, vaikka he eivät Kangasalle tuleetkaan. Korona rajoitukset olivat hyvin huomioitu. Lippuja myytiin vain joka toiselle penkkiriville ja muuutenkin harvakseltaan. Teltassa oli oikein väljää ja käsidesiä oli ovilla tarjolla.


Esitykset olivat huikeita jälleen kerran. Kuvat teltan hämäryydessä eivät vain oikein onnistu. Mieleen jäivät miekannielijä (minulta kun ei saa otettua edes nielunviljelyä), taitava jonglööri sekä äärimmäisen notkea mies, joka pakkasi itsensä jopa pieneen laatikkoon.



Herkkujen lisäksi poika osti Minecraft hahmoja paketin ja minä kivan peikon pihakoristeeksi. Laitan tuosta peikosta kuvan sitten kun laittelen pihaa syyskuntoon eli hommaan kanervia yms. Tänään täällä vietellään kotipäivää, johon kuuluu niitä tylsiä hommia kuten imurointi, pyykinpesu...mutta eiköhän sitä ehditä lukemaan, lenkkeilemään ja herkuttelemaan myös.

Mukavaa viikonloppua!

Annika