sunnuntai 30. elokuuta 2020

Heipat kesälle!

 Eilen vieteltiin Venetsialaisia eli kesäkauden päätösjuhlia. Usein olemme olleet tähän aikaan mökillä päättämässä mökkikauttamme. Nyt kuitenkin vietettiin viikonloppua kotoillen (mökkikautta aiomme tänä vuonna venyttää syksyyn).

Päivitin kodin sisustusta kesäisestä syksyisempään suuntaan. Iltojen hämärtyessä on taas ihana poltella kynttilöitä.




Viime vuonna hankin nämä oranssin sävyissä hehkuvat tyynynpäälliset sekä pyöreän liinan Pentikiltä. Tänä vuonna ne löysivät paikkansa olohuoneesta.



Näin omenoiden aikaan, minusta keittiöön sopii hyvin tämä Pentikin omenakuosi.





Meillä on kotipihassa kaksi omenapuuta, jotka eivät ole toistaiseksi yhtäkään omenaa tuottaneet (ihmettä odotellessa!!). Luumupuu sen sijaan tuottaa joka vuosi mukavasti makeita luumuja.


Mukavia syyspäiviä kaikille!

Annika

maanantai 24. elokuuta 2020

Kattokävelyllä osa 2

 Heinäkuussa ystäväni kanssa olimme Finlaysonin alueella kattokävelyllä sateisessa säässä ja kävely jouduttiin keskeyttämään ukkosen vuoksi. Korvaukseksi saatiin lahjakortit uuteen kävelyyn. Ystäväni on kovin kiireistä sorttia ja hänellä kalenteri pullistelee mukavia puuhia, niin tulimme siihen tulokseen että yhteistä uutta aikaa ei ihan helposti löydy. Minä siis lähdin tänään uudestaan ja paremmalla onnella (säällä) kattokävelylle ja seuranani oli mieheni. Kävely toteutetaan kuuden hengen ryhmissä, mutta meillä kävi tuuri ja päästiin katolle ihan kahdestaan (tai tietysti opas oli mukana). Kuulokkeista sekä oppaalta kuultiin mukavia pieniä juttuja Tampereen historiasta. 

Tutustu kattokävelyyn klikkaamalla tästä 



polkumme kulki kattopuutarhan vieritse



Kaarina Kaikkosen Varjo installaatio ylhäältä katsottuna









Terveiset Tampereelta!

Annika

maanantai 10. elokuuta 2020

Työhuone

Jälleen aika todeta, että loppuu ne pitkätkin lomat. Tänään minä ja mieheni palataan töihin ja huomenna pojallakin kouluarki alkaa. Kevään poikkeusolot laittoivat miettimään päivitystä työhuoneeseemme. Itse teen suunnittelu- ja valmistelutyötä kotona viikottain ja miehenikin tekee nyt jatkossa enemmän töitä etänä kotoa käsin. Halusimme työhuoneen soveltumaan meidän molempien tarpeisiin. 

Huoneesta poistettiin senkki, klaffihyllykkö sekä iso kulmakaappi. Tilalle hankittiin Ikeasta työpöytä (Bestå Burs), työtuoli (Skruvsta) sekä pari säilytyskalustetta (Kallax ja Bestå). Jäljelle jäävien vanhojen huonekalujen paikkojakin hiukan muutettiin. Työhuoneessa on kaksi ikkunaa sekä kaksi ovi-aukkoa, joten se asettaa omat rajoituksensa kalusteiden sijoitteluun.




Lomalla tehty Turun reissu ystävän kanssa toi muutaman uuden sisustus yksityiskohdan työhuoneeseen.



Mieheni mielellään istuu mukavasti nojatuolissa luurit päässä ja läppäri sylissä videopalavereissa.


Tässä vanhat kalusteet kohtaavat uudet. Uusien kalusteiden valkoinen, korkeakiiltoinen pinta raikastaa sekä tuo modernia ilmettä vanhojen kalusteiden kaverina.


Sain maaliskuussa hyvältä ystävältäni synttärilahjaksi kranssirenkaan sekä lahjakortin kukkakauppaan, jossa renkaaseen tehtäisiin toivomani asetelma. Koronan vuoksi asia lykkääntyi, mutta myös mietin kovasti mihin tuo kranssi meillä sopisi. Pitkään olin sitä makuuhuoneeseen sijoittamassa, mutta nyt tämä työhuoneen uudistus toi sille sopivan paikan. 




Nyt on siis hihat kääritty ja ryhdytty hommiin! Arki näyttää miten toimivaksi tämä uudistettu työhuone osoittautuu. 

Iloa arkeesi!

Annika