sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Mä ikkunoita putsailen...

Kaikki jotka minut paremmin tuntevat, tietävät että on yksi (tai on niitä ehkä parikin) kotityö, jota välttelen viimeiseen asti. Se on ikkunoiden pesu. Viime kesänä en saanut aikaiseksi pestä meillä ikkunoita. Varsinainen pesu ei ole siinä se ongelma, vaan kaikki se järjestely, että saat ikkunan pestäväksi. Verhot, koriste-esineet, huonekalut...kaikenlaista raivattavaa, jotta pääsee käsiksi itse ikkunoihin.

Tänä viikonloppuna olin tehokas ja olen nyt erittäin tyytyväinen itseeni. Meillä on 22 ikkunaa + 6 pikkuista ikkunaa sekä yksi kattoikkuna. Lauantaina urakoin 10 ikkunaa sekä pesin makuuhuoneen ja olohuoneen verhot. Muiden huoneiden verhoille riitti ravistelu ulkona. Tänään jatkoin urakkaa 7 ikkunan verran. Jäljelle jäi 5 pesemätöntä ikkunaa. Ne ovat meidän kuistin ikkunat ja vaativat miehen apua, sillä sieltä pitää irrottaa ensin pitkät ikkunahyllyt, jotta pääsee ikkunoihin käsiksi. Mieheni urakoi edelleen uutta terassia meille, joten kuistin ikkunat saavat nyt odottaa otollisempaa aikaa.


Minä tykkään tehdä pesut ihan perinteisesti rätillä ja lastalla, pesuaineena astianpesuainetta.



Meillä on joka ikkunassa sälekaihtimet, jotka puhdistan pölyhuiskalla.


Tykkään keittiön erkkeristä, mutta onhan siinä ikkunoita pestäväksi.


Olohuoneen verhot ovat kevyet ja kuivuivat hetkessä, 
joten ne sai pian ripustettua puhtaina takaisin paikoilleen. 
Olen nykyisin tosi huono vaihtelemaan verhoja. 
Nuorempana tuli verhoja vaihdeltua pitkin vuotta, nyt mennään vuosia samoilla.


Nämä kuistin ikkunat siis jäivät vielä odottamaan pesuvuoroaan. 
Halusin kuistille aikanaan hauskan hylly/verhotanko-salusiinin 
ja sen ainoa huono puoli on, että ikkunoita ei saa avattua ilman että hyllyt ruuvaa irti.


Oletko törmännyt tähän ohjeeseen? Nyt kun töiden puolesta on siirrytty toimimaan lähinnä tämän tietokoneen välityksellä, niin saman siirron voi tehdä myös siivoukseen - kätevää!

Ensi viikonloppuna on vappu. Meidän perhe suunnittelee suuntaavansa mökille...
Meillä mökki sijaitsee ihan tässä lähellä eli emme poistu Pirkanmaalta.

Annika


sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Haaste

Sain instassa kuvahaasteen ystävältäni. Se meni näin...

Haaste: päivä elämästäni korona-aikana kuvina 1/7. Ei ihmisiä eikä sanoja. Haasta joka päivä joku, haastan...

Kun sain haasteen, mietin, että apua, mitä kuvia keksin joka päivä laittaa! Kuitenkin haasteellisinta olikin olla selittämättä kuvia. Ja enhän minä siihen pysty, eli selitykset koko viikon kuviin tulevat täällä blogin puolella.


1/7 Tämä päivä oli toinen pääsiäispäivä ja se meni rauhallisesti vapaasta nauttien ja sisustuslehtiä lukien. Halusin haastaa itseäni ja miettiä aina uuden haastettavan jotenkin kuvaan liittyen. Tämän kuvan myötä haaste lähti ystävälleni Heljälle, joka myös lukee innolla sisustuslehtiä (hän on jopa tehnyt lehtijutunkin mökistään).


2/7 Tiistaina menin käymään oikein fyysisesti työpaikallani. Tämä yli 130 vuotta vanha koulurakennus oli autio ja tyhjä. Päivän haaste lähti ystävälleni Tealle, joka myös ahertaa opena etätöissä.


3/7 Keskiviikkona pohdittiin TAAS, mitä tänään syötäisiin? Aikamoista puuhaa tämä kouluruokalan/työpaikkaravintolan pyörittäminen. Työkavereidenkin kesken jo vaihdellaan ideoita siitä, mitä seuraavaksi perheelle tarjolle. Haaste lähti Anulle, joka on pullantuoksuinen äiti eli tuntuu ehtivän ja keksivän kaikkea hyvää tarjottavaa...


4/7 Torstaina olin lenkillä, niin kuin joka päivä. Nyt vaan ulos on kova kiire hihnan kummassakin päässä. Tämä etätyö näytön äärellä eroaa niin paljon normaalista työnkuvastani, että tuntuu todellakin happi loppuvan iltapäivällä ja ulos on kiire. Takaisin sisälle ei niinkään, koska voitte vain kuvitella, missä kunnossa herra kuratassu palaa lenkeiltä!! Koirat, kuratassut, lenkkipolut...vain Tuulan voi nyt haastaa.


5/7 Perjantaina taas videoitiin. Jos tässä on tullut tehtyä omien töiden kanssa melkoinen digiloikka, niin on sitä saanut tehdä myös pojan koulutöiden sekä harrastusten kanssa. Löydän itseni videoimassa soittoläksyä kitaraopelle, lakananvaihtoa luokanopelle, jonglöörausta valinnaisaineenopelle...Lataan sujuvasti erilaisia videoyhteyksiä, jotta poika pääsee osallistumaan bänditunnille, enkuntunnille... Haastoin työkaverini Niinan, joka on todella ihana apu ja tuki tietoteknisissä haasteissa sekä lahjakas soittaja/laulaja.


6/7 Lauantaina oli vuorossa leffailta koko perheen voimin. Ja ei leffaa tietenkään voi katsoa ilman herkkuja! Hoidan nyt viikottain isoäidin ja isoisän ostokset ja joka toinen viikko hoidamme myös mummin ja ukin ostokset. Mummin ja ukin ostoslistan lopussa luki: jotain herkkua teidän perheelle tv:n ääreen. Kaupasta valikoitui jäätelöt jokaisen maun mukaisesti. Haaste lähti mieheni pikkuveljelle Samille, joka hoitaa puolet mummin ja ukin ostoksista.


7/7 Tänään sunnuntaina nautittiin päiväkahvit itseleivottujen kehräpullien kera. Tässä kotipainotteisessa elossa on minulle muovautunut hiukan sellainen tapa, että leivon jotain viikonloppuna kahvin kaveriksi. Nyt vuorossa oli nämä klassikot, jotka valmistuu minulla äitini eli meidän mummun ohjeella. Mummuun ja Pappaan liittyy meillä vahvasti käsite välikahvit ja siitä syystä tämän viimeisen haastekuvan haaste lähtikin juuri meidän papalle. Kaikella kunnioituksella äitiäni kohtaan, mutta oletus siitä että hän saisi otettua viikossa seitsemän tunnistettavaa kuvaa, voi olla jo hiukan liikaa vaadittu. Siis toivotaan että pappa tarttuu haasteeseen ja tekee mummun kanssa yhteistyötä...toinen ideoi ja toinen kuvaa💓

Haasteesta selvitty! Olihan tämä toisaalta ihan hauskaa puuhaa tässä ehkä muuten hippusen tylsässä arjessa. Ovat luvanneet ihanaa ilmaa alkavalle viikolle...meillä terassikin rakentuu päivä päivältä ja mökillekin tekisi jo mieli...

Annika





lauantai 18. huhtikuuta 2020

Viherpeukalo & multasormi

Noista kumpaakaan ei valitettavasti löydy minun kädestäni, mutta poikani peukalo on selvästi alkanut vihertää...Viime keväänä hän kylvi muutamat kasvin siemenet kaverinsa luona (hänen näppärän äidin avustamana) ja niistä jopa muutama kasvoi ja kukoisti koko kesän mökillämme. Tänä vuonna poika päätti ryhtyä ihan itse kasvatuspuuhiin kotona. No suunnattiin puutarhamyymälään, josta poika osti siemenet ja muut tarvikkeet omilla rahoillaan.


Poikamme ei ole varsinaisesti kasvisten, hedelmien eikä marjojen suurkuluttaja, joten hän valitsi siemenet vanhempiaan ajatellen: Isälle chiliä, äidille auringonkukkia sekä mansikoita. Lajikkeita olisi toki tullut hurjan paljon enemmänkin, mutta asetin rajoituksen kolmeen.






Kasvun ihmettä päästiin jo ihastelemaan, mutta kyllä tässä on vielä matkaa...


Auringonkukkia odotellen:
Annika

PS. Poika on tilannut isältään kasvihuoneen mökille täksi kesäksi!



sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäinen

Tällä hetkellä ulkoilu on niitä harvoja juttuja joita voi harrastaa kodin ulkopuolella. Onneksi meidän perhe tykkää geokätköilystä! Perjantaina ajeltiin Nokian suunnille ja etsittiin sieltä kahdeksan kätköä. Lauantaina käveltiin Kangasalan metsissä 8 kilometriä ja löydettiin yhdeksän kätköä.


Erityisesti aina ilahduttaa, jos kätkijä on nähnyt vaivaa kätkön suhteen. Tämä saranoitu kääpä oli hieno kätkö!



Pitkäperjantai oli pitkä, sillä samana päivänä löytyi aurinkoisessa kevätsäässä nämä ensimmäiset sinivuokot, mutta illalla omassa pihassa ei ollut keväästä merkkiäkään!


Kauan aikaa sitten sovittiin mummun ja papan kanssa, että he tulevat meille pääsiäisen viettoon. Nämä poikkeusolot kuitenkin estivät nyt odotetun vierailun. Jo aikoja sitten myös tilasin pääsiäiseksi kakun paikallisesta kotileipomosta. En halunnut perua kakkutilausta, sillä koen että näinä aikoina on tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä. Olemme saaneet nauttia herkullisesta kakusta, jota riittää koko pääsiäiseksi! Voin vain suositella kultavadelmaa 





Kotona on herkuteltu paitsi kakulla niin muutenkin hyvällä ruoalla. Pääsiäisen rauhallisuus toi toivotun hengähdyksen tähän uuteen etäarkeen. Nyt on lueskeltu, soiteltu kitaraa, katseltu elokuvia...Vähän myös purettu terassia ja pesty pyykkiä sekä järjestelty paikkoja.





Pääsiäispäivän rauhallisissa tunnelmissa toivotan kaikille:
Hyvää pääsiäistä!

Annika

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Virvon varvon...

...pääsiäistä kotiimme. Tänne Talvipesälle on pääsiäinen saapunut hiljalleen ja hyvissä ajoin. Koristeita, kukkia sekä rairuohoa löytyy jo. Nyt kun elämä painottuu tavallistakin enemmän kotiin on kiva, että kotona on viihtyisää. Tässä tunnelmapaloja Talvipesän valmistautumisesta pääsiäiseen...










Mukavaa viikonloppua kaikille!

Annika