sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Mamma Mia mikä musikaali!

Lähdin perjantaina heti töiden jälkeen hyvän ystäni kanssa Helsinkiin. Meillä oli liput illan Mamma Mia musikaalinäytökseen. Huone oli varattu Sokos hotel Pasilasta, josta oli lyhyt kävelymatka tuonne messukeskukseen, jossa esitys oli. Huoneen saatuamme korkattiin tietysti pullo kuohuvaa ja sitten kiiruhdettiin hotellin ravintolaan syömään.


Lohta ja chilimarinoituja äyriäisiä.


Vaikka alkoi jo olla kiire, niin aina ehtii kuitenkin jälkkärin syödä! Churroja suklaakastikkeella!


Olen nähnyt tämän musikaalin noin kymmenen vuotta sitten Hartwall areenalla englanniksi esitettynä ja tietysti elokuvan - nyt oli hienoa nähdä esitys suomeksi. 
Käännös oli onnistunut ja roolisuoritukset hyvät!





Lauantaina lähdettiin shoppailemaan. Ystäväni on kerran vienyt minut Cos vaateketjun myymälään ja siitä on tullut ehdoton suosikkini Helsingin reissuilla. Nytkin siellä aikaa vierähti tovi jos toinenkin sovitellessa. Mukaan tarttui kaksi aivan ihanaa juhlamekkoa, pusero sekä kesäinen tunika/t-paita. Hinnat ovat maltillisia ja kaikissa vaatteissa on aina jokin jännä yksityiskohta. SUOSITTELEN!!! Ja toki shoppaillessa tuli nälkä ja lounaaksi nautimme lounasbuffetissa sushia.


Mukava reissu - tuntui jo melkein lomalta (joka alkaa 6 työpäivän päästä!). Viikonloppukin tuntui pitkältä kun tämä reissu oli perjantaista lauantaihin ja tänään sunnuntaina ehdittiin mökille puuhailemaan (lue siitä tarkemmin tuolta Ainoranta blogin puolelta).

Aurinkoista viikkoa!

Annika

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Tiirinkosken tehtaalla

Yksi hyvä ystäväni asustelee nykyisin Tervakoskella ja häntä tulee nähtyä valitettavan harvoin. Tälle päivälle olimme sopineet treffit Hämeenlinnaan Tiirinkosken tehtaalle. Kyseessä ei ole nimestä huolimatta tehdas vaan maatila. Tiirinkosken tehtaalla toimii mukava lounaskahvila sekä siellä on myymälä, josta saa sisustustuotteiden lisäksi tilan omia tuotteita. En ollut paikassa aiemmin poikennut ja ei ollut ystävänikään. Useampi tunti kuitenkin vierähti ensin lohisalaatin ja sitten lämpimän vohvelin kera rupatellessa. Tilalla oli nähtävissä lampaita sekä ylämaankarjaa. Tänään on sääkin suosinut, aurinkoista ja lämmintä - JEE!






Ensi viikolla vain kolme työpäivää!! Loppuviikko on vapaata. Torstaina lähdemme käynnistelemään kesämökkikautta, kannattaa siis kurkkia myös tuonne Ainoranta blogin puolelle...

Annika

perjantai 4. toukokuuta 2018

kierrätystä

Nykyisin tuota jätteiden lajittelua ja kierrätystä saa tehdä niin paljon kuin vain intoa ja voimia riittää. Lähes kaikelle löytyy oma keräyspisteensä. Myönnetään, että en ole varsinainen ekoihminen (pitäisi kyllä olla) ja sytyn näihin kierrätyksiinkin varsin hitaasti. Jo pidempään meillä on viety kierrätykseen paperit, metallit ja lasi sekä erilaiset ongelmajätteet kuten paristot, maalien loput, kestopuun pätkät jne. Noin vuoden verran ollaan kierrätetty myös muovi ja pahvi. Tämä vähensikin meillä sekajätteen määrää todella paljon ja piti harventaa roskapöntön tyhjennysväliäkin. Vieläkin myönnän, että emme kierrätä biojätteitä. Osittain laiskuuden piikkiin se menee, sillä sopivaa keräyspistettä ei ole lähellä ja omaa pönttöä ei olla nähty järkeväksi hankkia.

Tuo kierrättäminen on tuonut koteihin ongelman, mihin kaikki kerätään. Ja miten ne kuljetetaan näppärästi keräyspisteisiin. Me hankittiin Biltemasta kierrätysaiheiset kestokassit, joille tein paikan kodinhoitohuoneeseen. Kassit on helppo napata auton perään ja tyhjentää kauppareissulla marketin pihassa olevalla kierrätyspisteellä.




Tarkkasilmäisin huomaa, että eihän kuvissa näy kuin kolme kassia. Muitakin keräyspisteitä kodistamme löytyy, sillä keittiökalusteiden jätevaunuun mahtuu keräämään muutakin kuin sekajätettä.

Annika

tiistai 1. toukokuuta 2018

Hauskaa vappua!

Saimme kutsun ystäviltä vappuaaton viettoon heille. Kiva ilta hyvän ruoan, juoman sekä ystävien seurassa.

Tarjolla oli vapun perinneruokaa uudella tvistillä eli nakkeja hodareissa sekä perunasalaattia, joka sai potkua chilistä. Alkupalana täytettyjä pikkupaprikoita sekä patonkia hummuksella. Jälkkäriksi maistui munkit, tippaleivät sekä kahvi. Tarkkasilmäinen saattaa huomata kuvassa kulhollisen ranskalaisia, ne olivat varattu perheemme pienelle suurelle kulinaristille 😏







Se on toukokuu ja kuukausi kesälomaan!!!

Annika