tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäistunnelmia...

Tänään saatiin odotettuja vieraita kahville. Lapsuudenystäväni kanssa nähdään valitettavan harvoin ja tämäkin tapaaminen jouduttiin siirtämään kaksi kertaa sairastumisien takia. Ihana kuitenkin huomata, että vaikka harvoin nähdään sekä äidit että pojat pystyvät heti jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Toisin sanoen sekä leikit että jutut käynnistyvät ilman alkukankeutta. Kolme tuntia hurahti kuin siivillä ja jälleen sovittiin että nähdään "pian" uudestaan...




Itse kun en ole rahkan ystävä, leivon meillä perinteisesti Pääsiäiseksi raikkaan sitruunapiiraan. Nyt osui kaupassa silmiin myös suukkojen keväinen kausimaku sitruuna-lime. Ja lapsille Kinderit tietenkin!



Rairuohotkin ovat venähtäneet jo niin pitkiksi, että ruohonleikkaus oli tänään suoritettava kuvauksen jälkeen.




Kovin olisin halunnut ulos jo laittaa narsisseja ja muita sipulikukkia. Olen kuitenkin sen verran laiska, että en niitä jaksa siirrellä yöksi sisään ja meillä oli tänäkin aamuna 13 astetta pakkasta. Tyydyin siis pajunoksiin ulkona ja toin sisälle muutaman ruukkunarsissin.









Näissä tunnelmissa meillä valmistaudutaan tulevaan Pääsiäiseen, joka pitää sisällään Mummula vierailun sekä leppoissaa oleilua kotosalla. Ehkäpä käymme kurkkaamassa kevään merkkejä mökilläkin...siitä sitten tuolla Ainorannan puolella tarkemmin.

Hyvää Pääsiäistä!

Annika

tiistai 15. maaliskuuta 2016

kylvettiin rikkaruohot!

Pikkuisen hoppua pitää nyt ja flunssakin yrittää kovasti tätä naista selättää. Tänään ehdittiin kuitenkin jo hiukan valmistautua tulevaan pääsiäiseen. Kylvettiin pojan kanssa rairuohot tai rikkaruohot kuten hän sanoo. Meidän kylvämisessäkin oli ihan eri tavoitteet. Minä mietin missä vihreä ruoho näyttäisi kauniilta ja poika taas halusi mahdollisimman laakean kipon, jotta ruohon sekaan mahtuu paljon pääsiäiskukon munia. Meillä käy pääsiäisen aikaan pääsiäiskukko munimassa suklaamunia, joita sitten pitää etsiä. Pääsiäinen on ihmeellistä aikaa, kukotkin munivat! :-)







Nyt vain odotellaan, että koska vihertää...kun vaan muistetaan kastella. Kun taas ehdin laittamaan lisää kotia pääsiäiskuosiin niin kuvia tulee tännekin...

Annika

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevään kauneutta!

Yhtenä iltana tällä viikolla, koiran kanssa lenkkeillessä, oli pakko kaivaa kamera taskusta esiin. Ilma oli lämmin, aurinko laskemassa ja lumisen pellon ylle nousi sumua. Valitettavasti kännykkäkamera sekä kuvaustaitoni eivät pysty välittämään upeaa maisemaa ihan sellaisena kuin se silmiini avautui.




Aurinko lämmittää ja sulattaa lunta nyt vauhdilla...toivotaan että tämä olisi pysyvää ja takatalvea ei enää tulisi. Toki koiran tassujen pesu on taas alkanut ja koti ei ole ihan parhaimmillaan kevätauringon säteissä. Kolikossa on aina kaksi puolta, mutta nautitaan keväästä!

Annika

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ystävä yllätti...

Sain kuluneella viikolla ihanan lahjan ystävältäni. Hän oli askarrellut kauniin purkin täyteen pieniä kääröjä, jotka sisältävät jonkin ihanan, piristävän ajatuksen päivään. Lahjaa ojennettaessa ohje kuuluikin, että kantta kannattaa raottaa tarpeen vaatiessa eli silloin kun kaipaa piristystä aamuun tai päivään... IHANA IDEA! Ja aina on kiva saada lahjoja, jotka on itse tehty.






Piristystä myös sinun päivääsi!

Annika

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma puuhailuja...

Tuo PERINTEINEN talviloma viikkomme Levillä on ulkoilua sekä talviliikuntaa höystettynä hyvällä seuralla, ruualla sekä saunan rentouttavalla lämmöllä. Täällä kotimaisemissa kun nuo talvikelit nykyisin vaihtelee kovin ja aina ei voi tietää pystyykö ollenkaan vaikka hiihtämään. On siis ihanaa tietää, että joka vuosi on viikko takuuvarmaa talvea! Tänä vuonna luntakin oli erityisen paljon.

Neljänä päivänä meidän perhe oli laskettelemassa. Ensimmäinen oli ihanan aurinkoinen, mutta pakkanen paukkui yli 20 asteessa. Kolme muuta laskettelupäivää oli pakkasen suhteen armollisempia, mutta matalalla olleet pilvet haittasivat mekoisesti näkyvyyttä huipulla.




Upea haloilmiökin saatiin tallennettua.




Kuulun siihen joukkoon, joka koulun loputtua vannoi ettei koskaan enää laita murtsikoita jalkaansa! No päätös on lähes pitänyt. Työni vuoksi tulee hiukan hiihdeltyä, mutta edelleenkään muuten hiihto ei ole minun juttuni. Mieheni sen sijaan hurahti muutama vuosi sitten hiihtoon ja tällä viikolla toteutuikin jo kolmannen kerran "YLE-miesten" hiihto. Eli miehemme hiihtivät 50 kilometrin matkan Ylläkseltä Leville.




Miesten hiihtopäivänä me muut nautimme kylpylän lämpöisistä vesistä sekä mukavista patikkapoluista Levin talvisissa maisemissa. Myös poikamme kävi viikon aikana isänsä kanssa hiihtämässä. Pojalle kilometrejä hiihdosta kertyi kaikkiaan 5 ja miehelleni lähes 100.

Viikko hurahti jälleen nopeasti. Paluumatkalla pysähdyttiin PERINTEEN mukaan Pellossa Vihreällä pysäkillä. Siellä erityisesti Pentikin tehtaanmyymälä on se juttu. Aikanaan kun keräilin astiastojani, oli erityisen mukava tehdä edullisia II-laadun ostoksia. Kokoelma karttui huokeiden hintojen ansiosta nopeammin. Nyt kun kaapit on noita "pentikkejä" täynnä (siitä voisikin tehdä ihan oman postauksen joskus) on ostokset olleet varsin maltillisia. Jotakin kuitenkin joka kerta tarttuu matkaan...niin myös tänä vuonna :-)



Nyt eletään taas arkea, mutta ihan pianhan onkin Pääsiäinen ja jälleen lomaa! Kevät kuluu aina niin nopeasti...

Annika

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hiihtolomalla!

Kuluneen viikon vietimme lomaillen Levillä. Tänne postaillessani näitä meidän puuhia, huomaan olevani TODELLA perinteitä vaaliva nainen. Olen vietännyt talvilomia aina tuolta teinivuosilta lähtien Levillä. Toki muutamia vuosia on jäänyt väliin, mutta paljon on aikaa siellä vietelty. Muutama joulukin mahtuu mukaan sekä pari "syrjähyppyä" Ylläkselle ja Pyhälle.

Viimeiset kuusi vuotta ollaan suunnattu samalla porukalla samalla mökille. Mitä sitä hyvää ja toimivaa kokonaisuutta vaihtamaan!?! Meidän oman perheen lisäksi mukaan lähtevät hyvä ystäväperhe, joten kaikkiaan meitä on neljä aikuista ja kolme lasta. Mökki on Albert Villa, josta tarkemmin tietoja löytyy osoitteesta www.villasinlapland.fi.

Tässä muutamia kuvia tuosta meille niin mieluisasta mökistä...












Laitan lisää lomatunnelmia sekä juttua puuhistamme Levillä toisessa postauksessa...eli jatkuu :-)

Annika